"Kaksi silmääni; sinä et ole niin kaunis, olematta petollinen".
"Ken minut petolliseksi tekisi? Hän kenties, jota näen joka päivä, vaan jota en koskaan rakasta?"
"Oh ei, ei hän".
"Vai hänkö, joka minua jumaloitsee, vaan jota minä en koskaan näe?"
"Ei hänkään, vaan joku, jota itse kerran olet rakastava".
"Ken hän on?"
"En tiedä, mutta minä tunnen sen. Minä tunnen, että joko sinä tapat minut taikka minä sinut".
Nainen nauroi sydämen pohjasta näille sanoille.
"Sinäkö tappaisit minut! Ha, ha, ha! Murhaaja! Apua! ha, ha, ha! Ja kuinka sinä tapat minut? Aiotko leikata kurkkuni poikki ja asettaa sen muistoksi kirjoituspöydällesi? Vai ai'otko pistää tikarin sydämeeni, tähän rintaan ja katsella kuinka punanen veri siitä ruiskuu? Sano minulle, millä keinoin sinä ai'ot minua surmata?"
"Älä naura, äläkä laske leikkiä! Sinä tiedät, että aina kannan myrkkyä luonani ja että olen hyvin jyrkkä ihminen".