Ilonka kasteli itse kukkiansa kahdesti päivässä. Eräänä aamuna, kun hän meni kaivolle kannu käsivarrella, sanoi isäntärenki hänelle:
"Neiti! Te ette saa ottaa enempää vettä kukillenne!"
Ilonka katseli häntä kummastellen.
"Mitä sanotte, Andrasch?"
"Vesi-ämpäri ottaa jo kaivon pohjaan; vettä on tuskin korttelin korkealla, hevoset tarvitsevat mitä siinä on. Härät ajetaan Berettyo-joelle juomaan. Jos neiti ottaa veden kukkia varten, niin hevoset jäävät ilman".
Ilonka käsitti, että renki oli oikeassa ja kääntyi alakuloisena takaisin kannullaan.
Päivällisellä jätti hän vesilasinsa koskematta; hän pani sen erilleen kukkiansa varren. Illallisestakin varasti hän veden itseltänsä kukilleen, eikä juonut pisaraakaan. Oi! kuinka paljon tytöt voivat kärsiä!
Palvelustyttö huomasi tämän ja siitä hetkestä Ilonkan kukkaset joka aamu olivat kastetut, kun hän tarhaan tuli. Piika toi veden Berettyolta, puolen tunnin matkan päästä.
Vähän ajan kuluttua tallirenki ilmoitti, että kaivo oli aivan kuivunut.
Siitä lähin oli jokainen ämpärillinen vettä tuotava Berettyolta.
Viimein Berettyokin oli kuivunut. Se ei juossut. Siellä täällä pohjassa oli lätäköitä, joista ihmiset ja eläimet keskenään veden jakoivat. Viimein lätäkötkin kuivuivat. Virran pohja oli kivikadun kaltainen. Täytyi siihen kaivoja kaivaa.