Eihän köyhyys niin kova onnettomuus olekaan. Ne, jotka sen lähemmin tuntevat, tietävät silläkin olevan riemunsa, joita ei rikkaat voi rahallakaan saada. Eikä Teresan tila ollut niinkään kurja. Hänellä oli eräästä henkivakuutuslaitoksesta vuosittain viisisataa floriinia eläkerahaa, josta puoli riitti heille sekä elatukseksi että huvituksiksikin. Tuttuja nuoria miehiä ja tyttöjä tuli kokoon, ja olisi väärin sanoa, etteivät he ymmärtäneet huvitella itseänsä. — Tulojensa toisen puolen pani täti tarkasti talteen, ajatellen, että hänen kuoltuansa jääköön se Fannylle. Ansaitsipa tyttökin jo jotakin. — Hän sai rahaa työstänsä. Te, jotka elätte ylellisyydessä, ette tiedä, mikä ilo, mikä nautinto on nuorelle miehelle tai tytölle, kun hän saa ensimmäisen kerran palkinnon rehellisistä ponnistuksistansa, kun tulee itsetietoiseksi siitä, että hänestäkin on hyötyä ja että hän voi elää ilman muitten ihmisten apua ja armopaloja!
Fanny saa hyvän palkan työstänsä. Tämän seikan selvikkeeksi tulee minun kertoa eräs aikaisempi tapaus, joka on siteenä muutamien kertomuksemme henkilöitten kesken.
Talo, jossa he asuivat, oli erään unkarilaisen puuseppämestarin, jolla oli muitakin taloja Pressburgissa. Hänen nimensä oli Juhana Boltay. Tämä varakas käsityöläinen oli muinoin, ollessaan vielä äskenleivottu mestari, — siitä on jo kulunut neljäkymmentä vuotta — ihastunut Teresaan ja pyytänyt häntä vaimokseen. Mutta Teresan vanhemmat eivät antaneet tyttöä hänelle, — vaikka he rakastivat toisiansa, — sillä Teresa oli virkamiesluokasta eikä hänelle sopinut käsityöläinen. Boltay nai toisen, hänen avioliittonsa oli onneton ja lapseton. Kun hänen vaimonsa kuoli, olivat sekä hän itse että Teresa jo iäkkäät. Teresa ei mennyt koskaan miehelään. Neljänkymmenen vuoden ajalla kävi hän harmaapääksi ja vanhaksi unhottamatta ensi lempeänsä. — Tällä aikaa köyhtyivät hänen vanhempansa, ja hänen täytyi muuttaa erääseen esikaupungin taloon asumaan, missä hän eli viisikolmatta vuotta. Mutta Boltay rikastui ja osti san talon, missä Teresa asui, joten hänellä oli tilaisuus pitää huolta Teresan tarpeista. Hän laittoi pihalle pienen puutarhan, karkoitti talosta elämöivät vuokralaiset ja otti Teresalta sangen alhaisen vuokran. Mutta he eivät koskaan puhutelleet toisiaan. — Boltay asui kaupungin toisessa päässä, missä hänen verstaansa oli. Mutta kuitenkin tiesi hän hyvin kaikki Teresan olot; tiesi hänen ottaneen Fannyn luoksensa. Tästälähin lähetti hän usein Teresan luo asialle nuoren miehen, ensimmäisen kisällinsä, joka oli kunnon mies ja huhun mukaan Boltayn suosikki, jonka hän oli ottanut pojaksensa, aikoen jättää hänelle kaiken omaisuutensa, koskei hänellä itsellään ollut perillistä.
Tämä nuori mies oli Pariisissa tapaamamme tuttava, haaveksija
Ermenonvillen metsässä, kansan edusmies Mainvielle-Catalanin jutussa.
Boltay lähetti tämän nuoren miehen Teresan luo tilaamaan milloin mitäkin naisten käsityötä, jonka Fannyn piti valmistaa ja josta hän maksoi runsaan palkan. Hän ei tohtinut tarjota apuansa suoraan Teresalle, mutta tällä tavoin täytyi Teresan ottaa rahat vastaan tytön tähden.
Tarkemmin asiaa tutkiessa saattoi huomata, etteivät Teresa eikä Boltaykaan olleet ollenkaan levottomia, vaikka Santeri (nyt kuulemme ensi kerran miehen nimen) jäikin välistä pitemmäksi aikaa puhelemaan nuoren tytön kanssa.
Ajattelivatko he ehkä heistä jotakin?
Todellakin tulisi heistä soma pari. Mies on solakka, jäntevä, sorea varreltaan; vaaleat ja kiharaiset hiukset, vilkkaat siniset silmät; rohkea, miehekäs muoto, käytös huolellinen, mutta ei teeskennelty eikä liian herrasmainen, vaan levollinen, jommoisen käytöksen sivistynyt sielu ja harjaantunut ruumis saa. Tyttö on solakka, ihanteellinen vartaloltaan; kirkkaat, tummat silmät, punaposkinen, ei edes silmien ympärilläkään näy kellastunutta kehää. Hän on tosiaankin olento, joka maailmassa tekisi suuren vaikutuksen. Hyvinpä he toisilleen sopisivatkin: mies vaalea, nainen tummaverinen; miehellä siniset, tytöllä tummat silmät; edellinen on uljas, vakaa, ryhdikäs, jälkimmäinen taas innokas, tuntehikas, — mutta kuka tietää, mitä heistä on kohtalojen kirjaan kirjoitettu?
Teresan tuttavien joukossa oli myöskin eräs lyhyt, tanakka, mutta vilkas henkilö, jota ei tavallisesti kutsuttu hänen omalla, vaan hänen virkanimellään.
Tämä oli regens chori, kirkon kuorilaulun johtaja.