— Nyt saatte mennä ihmisten näkyviin.
— Missä on piippuni?
— Mikä piippu? Ettekö tiedä, että ensin täytyy mennä kirkkoon rukoilemaan; ennen ei saa tupakoida.
— Oikeassa olet. Miks'ei soiteta kirkkoon?
— Vartokaa! Ensin täytyy antaa papille tieto, että armollinen herra on noussut.
— Ilmoita hänelle vielä yksi seikka: "makkara pitkä, saarna lyhyt!"
— Tiedän, vastasi Paavo ja läksi papin luo, jolla ei ollut päävikana pitää pitkiä saarnoja, mutta kun hän kerran vuodessa sai Juhana-herran kynsiinsä kirkkoon, niin manasi hän häntä Jumalan nimessä niin, että vierailla oli koko päivän pilanaihetta. Tällä kertaa pelasti sattumus Juhana-herran tästä ikävästä huvista, sillä kunnianarvoisa pastori oli sairastunut eikä voinut täyttää velvollisuuttansa.
— Kirkkoherra on täällä, tiesi surusanoman tuoja Paavo.
— Älä puhukaan! — huudahti Juhana-herra; jos hän saa saarnata, niin tulee päivällisestä illallinen ja ylistää hän minua Jumalan edessä niin, että itsekin häpeän. Suplikantti ylioppilas pitäköön jumalanpalveluksen.
Hän oli viiden vuoden vanha (ei ikää, vaan opintovuosia laskien) ylioppilas, joka ei kollegioon tultuansa ollut nähnyt niin paljon herroja yhdellä kertaa koossa. Kovin poika parka pelästyi, kun ilmoitettiin, että hänen pitää puolen tunnin päästä saarnata niin monelle jumalattomalle ihmiselle.