Vielä samana päivänä seurasi kirkkoherraa useita Kárpáthin tilusten virkamiehiä, jotka kiiruhtivat tekemään tuttavuutta hänen ylhäisyytensä perillisen, heidän vastaisen patruunansa kanssa. Heillä oli tarkempia tietoja kuolevan tilasta. Eräs maalainen parturi oli muka lyönyt hänestä suonta, mistä hän oli vähän tointunut. Aiottiin hakea lääkäriä, mutta herra oli uhannut ampua hänet. Käski vain parturin pysyä luonansa, luottaa häneen enemmän, sillä parturi muka ei tohdi häntä tappaa. Hän ei huoli lääkkeistäkään, eikä salli kenenkään tulla häntä tervehtimään; vain Mikko Kiss pääsee sisään. Tuskin elää hän huomiseen.
Abellino piti alustalaisten tuloa hyvänä enteenä, nämä kun jo tervehtivät häntä isäntänänsä. Seuraavana päivänä tuli taas Kutyfalvin pihalle koko liuta vouteja, lampuoteja, kirjureita, arentimiehiä ynnä muita pienempiä miehiä sulkeutuaksensa Abellinon suosioon. Entisen isännän hetket olivat luetut! Ei kukaan luvannut hänelle enää huomista aamua.
Kolmantena päivänä muuttivat heitukat ja juomanlaskijat Abellinon luo. Häntä alkoi jo suututtaa nuo alamaisuuden osoitukset. Viimeksi tulleille puhui hän lyhyesti, ilmoittaen heille, että hän on heistä tästälähin pitävä huolen, koska hänen setänsä on viimeisissä hengenvedoissaan, ja antoi käskyn perinpohjaisista muutoksista Kárpáthin kartanon palkollisten suhteen, joitten muutosten joukossa oli ensimmäinen se, että kaikkien miespuolisten pitää heti ajaa pois viikset, jotka ovat vain turhia kasvannaisia. Pehtorit, voudit tottelivat heti käskyä; vain heitukoista muutamat epäilivät rumentaa itseänsä, mutta kun alhaisemmille palkollisille luvattiin neljä tukaattia mieheen, jos he tottelevat, niin leikkasivat hekin pois vuosikausia hoitamansa, paljon vahaa ja talia kuluttaneet miehekkäät kaunistuksensa ja vaihtoivat entiset moukanvaatteensa uuteen hännystakkiin, samettihousuihin ja solkikenkiin.
Neljäntenä päivänä ei jäänyt kuoleman kielissä makaavan Juhana Kárpáthin luo niin monien ystävien, virkamiesten, palkollisten ja narrien joukosta muita kuin Mikko Kiss, entinen helluntaikuningas, taloudenhoitaja herra Varga, vanha heitukka Paavo ja mustalainen Vidra. Runoseppäkin oli pötkinyt tiehensä. Gyárfás pani vain "Juhanan" sijaan "Adalbertin" runoihinsa, niin kelpasi hänen lausua uudelle isännälleen ihan samaa kuin ennen vanhalle. Hänkin meni onnea toivottamaan. Kaikenlaisia on narrejakin!
Kaikki vieraat, hyvät ystävät, alamaiset, jotka Johannes Kastajan kaulanleikkauspäivänä olivat olleet kirkossa, syöneet Juhana-herran pöydässä, pitivät nyt hauskaa Abellinon luona. Loppumattomat olivat heidän kertomuksensa vanhuksen hulluuksista ja narrimaisista seikkailuista. Naurettavampaa, mielettömämpää, kierompaa miestä ei muka maan päällä ollut! Jokainen, jolle vain oli puheenlahja suotu, salissa herrat, palkolliset keittiössä, eteisessä heitukat soimasivat, panettelivat vanhusta. Tuskin yhdenkään mieleen tuli rukoilla Jumalaa kuolemaisillansa olevan puolesta.
Viidentenä päivänä ei Kárpáthista tullut mitään tietoja. Ehkä oli onneton jo haudattukin.
Mutta kuudentena päivänä tulla karahutti pihaan ratsumies, jonka tunnemme heti Martiksi.
Hypättyänsä hevosen selästä maahan, huomasi hänet Pukkancsin pehtori seisoessaan rappusilla, ja huusi hänelle nauraen:
— No, tulitpa sinäkin, Martti? Olitpa onnen poika kun sait viettää hääsi viikkoa aikaisemmin, sillä uusi isäntä varmaan panee taas käytäntöön säännön "jus primae noctis" (ensimmäisen yön oikeuden). Mitä uutta Kárpátfalvasta?
Hän kutsuu herrat hautajaisiin. Tämä oli yleisin luulo.