Hullunkuriset hautausmenot, lattialla tanssivat parit, herran soitto, laulu, runojen kiljunta, juopuneitten hälinä ja nauru muodostivat hornan himphampun, jommoista tuskin voi ajatella.
Tällä hetkellä astui huoneeseen vieras herra; — ovea ei kukaan vartioinut, tulija huomattiin vasta, kun hän alkoi puhua.
— Hyvää iltaa, herrat ja naiset, minulla on kunnia saluteerata! (tervehtiä).
Vaikka melu oli niin suuri, vaikenivat äkkiä kaikki. Kukin jäi suu auki, sanaa kieleltään saamatta töllistämään vierasta, joka suoraa päätä astui heidän keskellensä ja tervehti sangen kohteliaasti.
Kaikki olivat hämillänsä. Juhana-herra laski viulun kädestään, sillä vaikka hän kernaasti olisi tahtonut jatkaa leikkiä loppuun saakka, ei hän kuitenkaan sallinut sitä outojen näkevän. Mutta kauan ei vieras outona pysynyt, sillä hämmästyneenä kaikkien äkillisestä vaikenemisesta nousi narri ylös ja havaittuaan oudonlaisesti puetun herrasmiehen olevan huoneessa, unhotti hän olevansa kuollut, hyppäsi alas pöydältä, lankesi vieraan kaulaan, syleili ja suuteli häntä sanoen: "tervetuloa, veli veikkonen!"
Nauru remahti uudelleen tästä hullunkurisesta vastaanotosta.
— Ah. Ce drôle de (hullu) mustalainen, äänti vieras irroittaen itsensä narrin syleilystä; — älä suutele enää, jo sain tarpeeksi!
Näin sanoen kumarsi hän arvoisalle seuralle, samalla pyyhkien mustalais-suukon jälkiä kasvoistaan.
— Älkää derangeeratko (pilatko) huvianne minun tähteni, hyvät herrat ja naiset; jatkakaa vain! Minun tapani ei ole pilata huvia; olen todellinen gentlemanni, joka osaa kaikissa seuroissa prendre son air (tutustua). Saan kunnian esitellä itseni armolliselle herrasväelle. Nimeni on Abellino Kárpáty Kárpáthi.
Tämän sanottuaan heittäytyi hän uljaan huolettomasti erääseen nojatuoliin, keppinsä pilliin puhallellen ja kannuksiansa kilistellen.