Sai kuulla, että tyttö, jota hän niin uutterasti oli vainonnut, oli mennyt sedälle vaimoksi ja siten tullut luoksepääsemättömäksi.
Vaikka tyttö olisi viety taivaaseen taikka hornan pohjaan, vaikka häntä olisi kalliolinnassa vartioitu ja enkelit, välkkyvä miekka kädessä, olisivat olleet häntä varjelemassa, niin ei hän olisi ollut niin hyvässä turvassa, kuin nyt Juhana Kárpáthin vaimona.
Juhana Kárpáthin vaimon kanssa ei Abellinon ollut mahdollista puuttua mihinkään tekemisiin.
Kaikki, jotka ihmetellen katselivat nuorta rouvaa, vilkasivat myöskin
Abellinoon, ja jokainen silmäys oli pilkkaa ja ivaa.
Keikari setänsä häissä!
Abellinon teki milt'ei hyvää nähdessään seurassa yhden vielä enemmän asiasta hämmästyneen, nimittäin herra Griffardin. Vanhaan ivaavaan tapaansa kääntyi hän kunnon vieraan puoleen, ikäänkuin asia olisi vain häntä koskenut, kysyen:
— Qu'en dites vous, mr. Griffard? (Mitä te tästä sanotte, hra
Griffard?)
— C'est bien fatal! (Sangen ikävä asia!)
— Mon cher (rakas) Abellino, kuului ihan vierestä Fennimoren kimakka ääni; näyttää siltä, kuin te olisitte minulle tuhat tukaattia velkaa. Hahaha!
Raivostuneena kääntyi Abellino Fennimorea kohden, mutta samassa näki hän Juhana-herran, joka rouvineen tuli hänen luoksensa, ja esitteli mitä ystävällisin hymy huulilla Abellinon ja vaimonsa toisilleen.