Varga herra kääntyi rukoilevin katsein Fannyn puoleen, ettei tämä häntä niin ylistäisi, sillä siten joutuu hän taas hämille ja unhottaa, mitä piti sanoa.
Hän alkoi tarkastella listaa siirtäen sormea nimestä nimeen.
Hm, hm. Ukko yskäsi ja pyyhki jalalla lattiaa.
Oli järjestään joukko nimiä, joista hän katsoi parhaaksi olla mitään mainitsematta.
Hm, hm. Jo seisahtui nimiä seuraava sormi, ja Varga herra katsahti ylös jotakin sanoakseen, mutta yskäistyänsä, jotta ääni selkenisi, ja vielä kerran nimeen vilkaistuansa, kääntyivätkin ajatukset toiselle suunnalle, jonkatähden hän katsoi parhaaksi asettaa tämäkin henkilö niitten luokkaan, joita hän ei kaikkien heidän hyvien puoliensa ohessa pitänyt soveliaina esitellä armolliselle rouvalle.
Mutta sormi joutui jo listan loppupuoleen. Ukko pelästyi huomatessaan, kuinka kauas hän oli joutunut. Otsalla näkyivät vilpittömän tuskan hikihelmet, sillä sormen alle tulee yhä uusia nimiä, joita hän tosin suuresti kunnioittaa, mutta jos hänellä olisi tytär, ei hän yhtäkään heistä hänelle esittelisi.
Ja Fannyä pitää hän nyt omana tyttärenänsä.
Niin oli armollinen rouva itse tahtonut; ja ollessaan lavantaudissa oli hän itsekin luullut armollista rouvaa tyttäreksensä.
Hänen täytyi antaa isälliselle sydämelleen anteeksi tämä mielikuvitus.
Vihdoin viimeinkin kirkastuivat ukon kasvot.