— Adieu, adieu! Pidä vaaria, ajuri, ettemme aja yhdenkään koiran päälle. Aja hiljaa, kunnes pääsemme Kárpátfalvan rajalle, sillä ei täällä tiedä, missä mikin lempikoira suvaitsee päivällisuntansa nauttia. Adieu.
Vihdoinkin hän lähtee.
Juhana-herra vielä kumartelee keskellä pihaa, Marion neiti viittaa pitkällä päivänvarjollansa, tahtoo kai sanoa: "se oli aikoja sitten, silloin olin vielä nuori, melkein lapsi."
Painajaisen poistuttua ottivat molemmat naiset vallattomasti Juhana-herraa käsivarsista ja veivät hänet laulaen tanssien rappusia ylös.
Juhana-herran kasvot ilosta loistavat. Hän miettii itsekseen, että olisi mainion hauskaa, jos nämä kaksi naista olisivat hänen tyttäriänsä ja kutsuisivat häntä isäksi.
Kartanon vanhat seinät kaikuvat naisten iloisesta, raikkaasta naurusta.
Tällaisia ääniä eivät nämä seinät olleet hiljakkoin kuulleet.
Vanha Varga-herra kuulee tämän arkistoon, ja kävelee edestakaisin lattialla, ilosta käsiänsä hykerrellen. Melkein on ukko riemusta tanssimaan ruveta, ja vain yksi seikka painaa mieltä, kun hän näet ei voi kenellekään iloansa kertoa. Tuossa on tosin viskaali, mutta hän ei ole sen laatuinen mies. Hän on vain suutuksissaan, kun hänen täytyy joka päivä pestä kasvonsa ja kätensä puhtaiksi.
III.
Ystävätär.
Rouva Szentirmay pääsi tarkoituksensa perille.