Fanny jo edeltäkäsin mieltyi tähän naiseen. Hyvä asia on sentään vähän panetellakin, sillä ilman sitä olisi hän kovasti pelännyt tuota soturintapaista kreivitärtä.
— Hänen nimensä perään emme kirjoita mitään. Helpostihan hänet tuntee.
— Sitten näemme armollisen Körtvélyin rouvan. Tunnen hänen heikon puolensa. Hänellä näet on kultapoikanen, noin kahdenkymmenen vuotias lapsukainen. Äiti puhuu aina hänestä. Sangen kunnioitettavaa hellyyttä. Desiderius on pienokaisen nimi; kysele vain hänen vointiansa, niin on rouva kertova monta asiaa pojastaan. Ja jos viitsit kaikkia loppuun kuunnella, niin pitää hän sinua parhaimpana naisena maailmassa. Sitä ei sinun tietysti tule tietää, että Desiderius on hyödyttömin mies maan päällä.
— Oletpa sinä, Flora, viekas.
— Turmelenko ehkä sinutkin?
— Se olisi oikein tehty, kun minäkin voisin niin tarkasti kuvailla ihmisiä.
— Odota, kunnes tulet yhtä vanhaksi kuin minä!
Nyt tietysti molemmat makeasti nauramaan.
— No, tätiseni, muoriseni, ketä vielä on listalla?
— On vielä rouva Szépkiesdyn nimi. Hiljainen, sävyisä nainen, jota ei mikään enää harmita, sillä niin on miehensä hänet kouluttanut, ettei mikään vaimoa suututa, mutta ei myöskään ilahuta. Kasvot ja koko olento osoittavat hänellä olevan vain yhden toivon, nimittäin päästä maan poveen lepäämään.