Lyhyesti lausuen, Fanny huomasi vaaran olevan paljoa pienemmän kuin mitä oli luullut, ja katseet, jotka hän Rudolfiin loi, olivat levollisemmat kuin ajatukset, joita hänellä ennen oli Rudolfista ollut.
Ihmiset, joiden tunteet ovat raittiit ja oikealla uralla, tavallisesti sangen vähän niitä ilmoille tuovat; mainiot valtiomiehet, kuuluisat runoilijat ilmaisevat aivan vähän arkielämässä jaloja aatteitansa. Niin oli Rudolfinkin laita. Kotona näytti hän ihan tavalliselta ihmiseltä, jossa ei ollut mitään erinomaista. Tämä seikka oli sangen terveellinen rouva Kárpáthille.
Viikko kului nopeasti, ilman tuskia, paremmin kuin Fanny oli luullutkaan.
Rouva Szentirmay oli hienotunteinen nainen, joka ei liioin kehunut miestänsä ystävättären kuullen. Tämäntapainen kehuminen osoittaakin joko heikkoa tai ulkokultaista luonnetta. Oikea nainen voi kerran mainita rakastavansa miestään, mutta hänen ei ole tarvis sitä useammin kertoa.
Siten ei Fannyn tarvinnut suurta mielikarvautta kokea Szentirmayn kartanossa ollessaan. Loppupäiviksi täytyi Rudolfin lähteä piirikunnan pääkaupunkiin, mistä hänen piti palata vasta virkaanasettajaispäivän aattona.
Molemmat naiset sill'aikaa suurimmalla huolella valmistivat lähestyvää juhlaa. Mitä toinen unohti, tuli toisen mieleen. Fanny alkoi päivä päivältä yhä enemmän tottua asemaansa, eikä hän enää pitänyt niinkään mahdottomana saada sydäntänsä rauhoitetuksi. Elämä, käytännölliset toimet tekevät monta asiaa selkeäksi ja mahdolliseksi, joita mielikuvitus ja runollinen logiikka pitää mahdottomina.
Saammepa nähdä…
Juhlapäiväksi matkustivat Flora ja Fanny piirikunnan pääkaupunkiin, missä ispaanin asunto oli kuntoon laitettu.
Szentirmay oli tosin tahtonut, että virkaan vihkiminen tapahtuisi niin yksinkertaisesti kuin mahdollista, sillä hän piti sitä tapaa liian itämaisena, että varakkaat juhlakulkuun tuhlasivat tuhansia, mutta eivät antaneet rahtuakaan yleishyödyllisiin tarkoituksiin. Kuitenkin näyttivät aatelisryhmät sangen muhkeilta puoluelippuineen, joita piirituomarit kantoivat; nuo kaksitoista nuorta aatelismiestä, jotka loistava muinaisunkarilainen puku yllään ratsastivat pääispaanin vaunujen rinnalla; taajat kansanjoukot kaduilla ja huoneitten katoilla; pitkät jonot komeita vaunuja, joissa istui juhlapukuisia aatelisherroja.
Ylhäiset naiset katselivat komitaattihuoneen[23] parvekkeelta ohitseliikkuvaa juhlakulkuetta. Heidän joukossaan oli myöskin rouva Kárpáthi.