— Järjetöntä on, hyvät herrat, enkä voi itsekään syytä sanoa. Pienenä poikasena jouduin kotimaaltani, ja siitä on jo aikoja kulunut. Mutta kun tulee mieleeni, että maa, jossa minun kieltäni puhutaan, on satojen peninkulmien takana, niin kyynel vierii silmistäni. En voi teille tätä tunnetta selittää. Olkaapas te, hyvät herrat, kuusi vuotta poissa kotimaastanne, niin saatte kokea samaa tunnetta.
Hupsu mies parka! Hän luuli kaikilla ihmisillä olevan samat tunteet kuin puusepän sällillä!
Tapani kääntyi Rudolfiin ja kuiskasi hänen korvaansa:
— Näetkös? Teillä ei ole sadannestakaan näistä tunteista!
Rudolf kohautti olkapäitään ja mutisi:
— Todellakin kadehdittava tunne.
Tällä välin olivat miehet saapuneet tienhaaraan ja seisahtuivat epäröiden, kumpaako piti kulkea.
— Tunteehan nuori ystävämme nämä seudut, puhui Niilo, joka oli vapaamielisin ystävällisiä sanoja jakelemaan. Olkaa hyvä, johtakaa meitä oikealle tielle. Mekin läksimme Rousseaun haudalle.
Nuori ammattilainen ei voinut salata hämmästystään.
— Aiotteko tekin poppeli-luodolle?