Sen jälkeen rupesivat kaikki kolme yhtä haavaa ahdistamaan syytöntä santarmia, joka vielä piti poikaa kauluksesta kiinni, ja hän sai kuulla jos jotakin "taitamattomuudestaan, järjettömyydestään" j.n.e.; hyvä, ettei tämä siitä mitään ymmärtänyt. Se raukka ehkä vielä tänäpänäkin vaivaa päätään tämän arvoituksen selittämisellä.
— "Pelästyitkö, poikaseni?" kysyi herra Bräuhäusel, taas Gyusziin päin kääntyen, jonka kasvoille itku oli piirtänyt uurteita, ikäänkuin rankkasade multapeltoon. "Pelästyitkö kovin?"
— "Pelästyin."
— "Armollinen herrako sinut lähetti?"
— "Ei hän lähettänyt, sillä hän ei ole kotona, vaan missi lähetti, että ettekö tahtoisi syödä päivällistä?"
— "Oi, kyllä. Me suutelemme hänen kättänsä, poikaseni; sano, että kohta tulemme."
— "Kyllä. Mutta kenellä on kolme tähteä?"
Tutkija-herrat olivat näet vaikean työnsä perästä käärineet huivinsa kaulaansa, jotteivät saisi kurkkutautia, ja tällä tavoin peitetyistä kauluksista Gyuszi ei voinut tietää, mikä oli mihinkin paikkaan käskettävä.
Herra Bräuhäusel käsitti kysymyksen.
Oi, herra Bräuhäusel on sangen hienotunteinen mies. Ja astuen esiin kunnioitusta herättävällä ylhäisyydellä, vastasi hän: