Erzsike istui vastapäätä sisartansa pienen, ympyriäisen pöydän vieressä ja näki, että Herminen kasvot yhdessä silmänräpäyksessä muuttuivat kalman kalpeiksi, ikäänkuin joku pimeä, kylmä käsi yht'äkkiä olisi hänen kasvoistaan pyhkäissyt pois kaiken elon värin.
Hän tempasi äkisti sähkösanoman hänen kädestään ja heitti sen pois. Se oli myöhäistä: myrkky oli jo sydämeen asti tunkenut; ainoastaan sen verran oli vielä aikaa, että hän sai tuolilta tainnoksiin kaatuneen syliinsä. Kotia palaava Ankerschmidt, heti kun hän oli ratsun selästä alas hypännyt, vastaan-otettiin sillä tiedolla, että hänen tyttärensä taas oli sairastunut, eikä häntä vielä oltu saatu tointumaan.
Postipaikassa oli hän jo saanut tietää, että sähkösanoma oli lähetetty.
Hän riensi suoraan tyttäriensä kamariin. Jo ulkopuolelle ovea kuului heikko vaikeroiminen taistelevan huulilta.
Isänsä askelet kuullessaan riensi Erzsike häntä vastaan.
— "Mitä on tapahtunut?" kysyi isä vapisevilla huulilla.
Erzsike näytti hänelle avatun sähkösanoman ja lausui ainoastaan:
—- "Hän on lukenut tämän."
Ankerschmidt loi silmäyksen vastaan-otettuun paperiin ja, puristaen sitä rikki kämmenessään, huokasi tuskallisesti:
— "Nyt hän on murhattu."