Aivan helppo on sanoa: "minä ajan sinut pois, hylkään sinut, unhotan sinut!" mutta kunhan lepää tuossa valkoisena, mykkänä, kuolleena, ja hänen suljetut huulensa sanovat: "unhota siis!" — silloin on vaikea sitä kestää.
Niinkuin kaksi kertaa kaksi tekee neljä, yhtä selvästi todistaa järki, että hän oli rikkonut, syntiä tehnyt ja rangaistusta ansainnut; ei mikään muu saattanut sovittaa hänen elämäänsä; Jumala teki hyvin siinä, että otti hänet luoksensa — mutta hänen muistonsa raskauttaa kuitenkin ikuisesti sydäntä; vuosienkin kuluttua tuovat unelmat takaisin kadonneen kuvan ja antavat todistuksen siitä, ettei ole niin helppo kadota kuin kuolla.
Uneksija sanoo unikuvalle vasten silmiä: "sinä et enään elä, sinä olet kuollut, minä näin sinua haudattavan:" se ei huoli siitä, se tulee uudestaan, käyttää itseänsä niinkuin sen oli tapa elävänä, hereillä ollessa, ja sekaantuu elämän asioihin.
Ankerschmidt ryhtyi suuriin toimiin, tyttärensä kuoltua.
Yöt päivät hän niissä askaroitsi.
Hän tuotti oppineita tohtoreita, jotka balsameraisivat ruumiin, ja taiteilijoita, jotka rakentaisivat hautakammiota hänelle; ennenkuin tämä valmistuu, ei pidetä hautajaisia.
Itse pani hän kirjaan kaikkien niitten nimet, jotka tulivat kuollutta katsomaan, ja hän laati albumin niistä kirjeistä, jotka tulivat vastaukseksi kuolon-ilmoitukseen. Ensimmäisellä sivulla oli niitten joukossa vanhan Garanvölgyin nimi, toisella Aladár'in.
Kun arkitekti oli saanut hautakammion piirustuksen valmiiksi, meni
Ankerschmidt itse soveliasta paikkaa etsimään.
Puron reunalla, lirisevän lähteen vieressä valitsi hän tyttärellensä ikuisen lepopaikan, missä halavat mielellään keskenänsä kuiskailevat. Surulliset halavat menestyvät siinä hyvin. Puro hyräilee aina ikuista unilauluaan nukkuvalle.
Sinä päivänä, jolloin hautakammion perustusta ruvettiin kaivamaan, kävi
Garanvölgyin huoneenhaltia herra Ankerschmidt'ia tervehtimässä.