Ankerschmidt käveli sill'aikaa levottomasti edes takaisin padolla ja kierteli tuskastuneena pitkiä viiksiänsä, ikäänkuin nämät olisivat olleet kaikkiin syypäät.
Pian tuli Aladár takaisin hänen luoksensa.
— "Nyt olen jo teidän käytettävänänne, hyvä herra; eikö totta, vaunuilla ei enää voinut kotia päästä? Poppeli-metsän tuolla puolen tuli jo tulva teitä vastaan."
— "Minä käännyin todellakin sieltä takaisin. Vähäisen uimmekin."
— "Nyt on parasta laskea vaunut Szolnok'iin päin menemään; patoa myöten saattavat ne varmaan tulla sinne asti, täällä ei ole hetkeksikään niillä mitään tehtävä."
— "Mutta minä tahdon mennä kotia. Kuinka kotona laita lienee? kotona!"
— "Minä tiedän; mennään nyt yhdessä. Minäkin riennän eno raukkani luokse. Virkani on kolmeksi viikoksi lakkautettu; sill'aikaa emme voi parempaa tehdä, kuin hukkuvia asukkaita vedestä onkia."
— "Mutta te olette jo laskenut pois kaikki lautat."
— "Niin olen. Ne ovat määrätyt kaikkein läheisimpiin kyliin, jonne vielä saattaa lautoilla puhtaasti päästä; mutta jos tahdomme kotia asti pyrkiä, on meidän pakko tulla toimeen pienellä, köykäisellä hallitusmuodolla."
— "Hallitusmuodolla?"