Tuolla olivatkin todella kaikki seitsemän koossa tohtori Grisák'illa, mutta hän ei siitä virkkanut mitään.
— "Taikka paalu kyllä sojottaa kaksi syltä ylöspäin maasta, mutta menee sitä vähemmän alaspäin."
— "Ah, se on totta! Kas sitä vaan, ken olisi semmoista tullut ajatelleeksi. Tutkimuskunta voipi ainoastaan tietää, kuinka monta jalkaa paalut seisovat maasta pystyssä, mutta ei kuinka syvällä ne ovat maan sisässä, ja siten saattaa jo rakennus-aineista säästää kolmannen osan."
Tätä molemmat nauroivat hyvästi.
— "Työ kestää sitenkin kymmenen tahi kaksitoista vuotta, ja silloin, jos uudesta on rakennettava, kuka haastaa heitä edesvastaukseen?"
— "Aivan totta. Valttia! Vieläkin valttia! Tänne tuo kymmensilmä! Viimeinen pisto on minun. Minä olen ulkona; te, veikkoseni, jäitte matiksi!"
— "Peijakas! Odotin kaikkia, eikä tullut mitään."
— "Tehkää hyvin, jakakaa!"
Aloitettiin uutta peliä. Herra Bräuhäusel, kohtaloonsa tyytyväisenä, pisti priisin nuuskaa nenäänsä ja otti ylös kortit.
— "Koira vieköön! Kun jakaa minulle tuommoisia kortteja, paljaita seitikkoja ja kahdeksikkoja."