Saavissa oli kaikenlaisia keittiötaiteen mestariluomien jäännöksiä, joita siihen päivittäin kaadettiin. Sitten vietiin nämä herkut läävään porsasten juhlapäivällisten lisäämiseksi. Vienti oli näiden molempain oppilasten jokapäiväisenä tehtävänä. He toimittivat sen pitkän, saavin korvissa olevien reikien läpi pistetyn korennon avulla, kantaen saavia olkapäällään.
Kun oppilas Johannes huomasi, ettei keittiömestari ollut paikalla, hyökkäsi hän ahnaasti saavin kimppuun ja alkoi innokkaasti kaivella sen sisältöä. Hän löysikin sieltä muutamia makupaloja, jotka näyttivät olevan ottamisen arvoisia, kuten leivänsyrjiä, omenan jätteitä, juustonkuoria, vihanneksia y.m. Nämä tavarat hän osasi erinomaisen näppärästi käyttää niiden alkuperäiseen tarkoitukseen, nimittäin ravinnokseen.
"Jätä jotakin Siegfriedillekin!" murisi Samuel, nostamatta päätään polviin tuetuista käsistään.
Johannes ei voinut vastata mitään siitä tärkeästä syystä, että hänen molemmat leukapielensä paraillaan jauhoivat saavista pelastettuja herkkuja. Vihdoin kävi Samuelille kateeksi toverinsa hyvä ruokahalu. Hän hypähti kiivaasti pystyyn ja huudahti: "Pois käpäläsi astiasta, jätä sioillekin jotakin!"
Johannes nouti korennon. "Tartuhan toiseen päähän!" kehoitti hän tankoa ojentaen.
"Ei maksa vaivaa. Siegfried kantaa kyllä yksinkin saavin lättiin."
"Mutta Siegfried ei ole täällä."
"Hän tulee pian — kuulen jo hänen askeleitansa ulkoa."
"Sitä paitsi ei hän tästä alkaen enää tule olemaankaan täällä hyväntahtoisesti toimittelemassa meille kuuluvia töitä. Uuninloukossa istuessani kuulin, mitä isät tänään keskustelivat."
"No, mitä he puhuivat?"