Ryövärit pakenivat ensin Mitosclimista Madacsányyn, mutta sielläkin olivat kuninkaan joukot vastassa. Pako oli niin ollen mahdotonta. Ja kumminkaan ei heitä koskaan saatu kiinni.
Siihen aikaan kirjoitti munkki merkillisen teoksensa. Siinä hän kuvaili tarkasti ja perinpohjaisesti, kelle linnat kulloinkin olivat kuuluneet ja mistä paikasta tunneli niissä kummassakin alkoi. Tämän teki hän sen vuoksi, että jos jälkeentulevaiset sattuisivat erehdyksessä joutumaan tunneliin, he pääsisivät sieltä pois, ja myös sen tähden, että jos joidenkuiden päähän pistäisi ryhtyä etsimään niitä runsaita aarteita, joita ryövärit hänen luulonsa mukaan olivat koonneet erääseen sivuholviin, he löytäisivät ne. Näistä aarteista puhuttiin muuten sangen laajasti. Mainittiin, että niitä oli monta monituista säkillistä kultaa ja hopeaa. Sitten kerrottiin, kuinka ryövärit olivat kerran ottaneet kiinni erään ylhäisen naisen sekä pitäneet häntä vankina monta vuotta. Kuoltuaan hänet oli haudattu sangen loistavin juhlamenoin erääseen tunnelin salakäytävään.
Mihin rosvot olivat piirityksen aikana joutuneet, ei kirjassa kerrottu. Luultavasti olivat vielä hengissä olevat, kuninkaan sotajoukkojen heitä molemmista linnoista ahdistaessa ja nähdessään olevansa auttamattomasti hukassa, salpautuneet johonkin käytävän sivuaukeamaan vapaaehtoisesti kuolemaan, sillä he tiesivät hyvin, että jos he elävinä joutuisivat kiinni, hirtettäisiin heidät armotta.
Mutta voittajat saivat kumminkin paljon kultaa ja hopeaa saaliiksensa.
Linnat joutuivat aatelissukujen haltuun. Salaisen käytävän päätekohdat unohtuivat niin, ettei niitä enää lopulta lainkaan tiedetty olevan olemassakaan. Vähitellen häipyi muisto käytävistäkin ihmisten mielistä.
Tämä salaperäinen kirja olisi kumminkin voinut sen kaikille kertoa, jos kaikki vain olisivat osanneet sitä lukea. Mutta siihen oli ainoastaan isä Siegfried pystynyt.
V.
Vastapäätä Madacsánya loistaa Mitosclimin linna. Se loistaa oikein sananmukaisesti, sillä sen neljä tornia on katettu kiiltäväksi tinatuilla rautalevyillä, jotka auringon niihin paistaessa leimuavat kuin suuret tuliroihut. Tornit on rakennettu venäläiseen sipulityyliin. Vielä viideskin torni kohottaa solakkaa huippuansa hopeapoppelien välistä. Se on koristettu ristein, kun toisissa sitä vastoin on tähti.
Tuosta viidennestä tornista voi vielä tänäkin päivänä nähdä, että se on jolloinkin kuulunut pieneen kirkkoon, jonka hussilaiset olivat rakentaneet pyhän Antoniuksen kunniaksi. Nykyinen linnanherra, Grazian Likaway, oli perinyt sen äidiltään. Tämän äiti, Susanna Syuhay, oli innokas katolinen. Hän oli antanut linnan pojalleen sillä ehdolla, että paavilainen kirkko kartanonpihassa pidettäisiin entisessä kunnossaan edelleenkin ja että läheisestä, Teplassa sijaitsevasta sielunhoitovirastosta palkattaisiin pappismunkki pitämään siellä ainakin kerran viikossa messu, huolimatta siitä, oliko siellä kuulijoita vai ei.
Poika olikin täyttänyt äitinsä testamentin määräykset, sillä muussa tapauksessahan olisi koko linna joutunut valtiolle.