"En, en! se kai on teidän tapanne."
"Ystävyyden osoitusta se oli minun puoleltani. Voinenko parempaa antaa? Tahdotteko te puolestanne osoittaa huomenna ystävällisyyttä minulle?"
"Mitenkä niin?"
"Tahdotteko arvostella minua? — sanoa milloin oli puheeni mielestänne hupsu tai tekopyhä? Äitinne varmaan sen tekisi."
"Ehkäpä", vastasi Marcella nopeasti hengittäen, "mutta älkää minulta sitä pyytäkö!"
"Miksei?"
"Sillä — sillä en saata teeskennellä. En tiedä saitteko vauhtia miehiin, mutta ainakin saitte minuun!"
Vastausta odottamatta hän pyyhkäisi Whartonin sivu pimeään halliin, tempasi kynttilän käteensä ja katosi.
Samassa Whartonkin alkoi kompuroida portaita ylös omaan huoneeseensa. Kynttilä hänen kädessään valaisi säteileviä, maahan tähdättyjä silmiä ja tyytyväisesti myhäileviä huulia.