"Tietysti. Torstaina hänet asetetaan rauhantuomarien tutkittavaksi."
"Joista sinä olet yksi?"
Tytön äänensävy oli selittämätön. Aldous säpsähti. Rouva Boyce punastui suuttumuksesta, ja tukahuttaen halunsa sekaantua keskusteluun hän alkoi panna kokoon työvehkeensä jättääkseen kihlatut kahden. Hetkisen arveltuaan Aldous virkkoi:
"Erehdyt, ei yksikään rauhantuomari käsittele asiaa, jossa hän on personallisesti osallinen. Minä en tule ensinkään puuttumaan oikeudenkäyntiin. Isoisän on tietysti tehtävä kanne."
"Mutta se on kumminkin oikeus, jossa istuu pelkkiä tilanomistajia", huudahti Marcella, "miehiä, jotka tuomitsevat hänet jo vain senkin vuoksi, että hän on salametsästäjä."
Seurasi äänettömyys, jonka aikana rouva Boyce lähti huoneesta. Sitten Aldous sanoi verkalleen:
"Arvostelet meitä väärin, luullakseni, ainakin muutamia meistä. Tiedäthän sitäpaitsi, että rauhantuomarien tehtävänä on vain alustavan tutkimuksen suorittaminen, ennenkuin juttu lähetetään oikeuteen. Asiasta toiseen" — ääni muuttui äkkiä — "kuulin illalla, että Harry Wharton ryhtyy Hurdin asianajajaksi."
"Niin", vastasi Marcella uhmaavasti. "Onko sinulla mitään sitä vastaan? Vai kenties et soisi Hurdille mitään puolustusta?"
"Marcella!"
Äänensävy oli sellainen, että se vihlaisi tytönkin katkeroitunutta sydäntä. Näin syvästi ei Marcella vielä koskaan ollut häntä loukannut, ja ensi hetkessä Aldous oli jo vähällä päästää suuttumuksensa valloilleen. Sydämeen kertynyt suru ja mielikarvaus oli puhjeta kiivauteen, joka kerrassaan olisi pyyhkäissyt pois miehen tavanmukaisen maltin ja tyynimielisyyden. Mutta kun hän katsahti Marcellaan, pisti hänen silmäänsä, kuinka kalpea ja kurja hän oli. Hän ei voinut läksyttää häntä! Mutta Raeburn älysi samassa, että nyt heille kummallekin olisi asiain molemminpuolinen selvitteleminen parasta. Olihan heidän keskinäinen suhteensa jo useampia viikkoja ollut kiero. Päätökset kypsyivät hänessä hitaasti ja epäröivinä, mutta nyt hänelle yhdellä iskulla kävi selväksi, että tässä oli pysty pantava eteen.