"Minusta on niin kauheata, etten voi luottaa sinuun — etten saa sinua tuntemaan samalla tapaa kuin itsekin tunnen. Ja kun minä piakkoin välttämättä tarvitsen apuasi, kun sinun avustasi saattaa kaikki riippua — niin lieneekin tarpeetonta sitä pyytää sinulta."
Aldous säpsähti, kumartui eteenpäin ja vallaten Marcellan molemmat kädet — hänen kuumat, vapisevat kätensä — suuteli hän niitä intohimoisen hellästi.
"Mitä se apu mahtaa olla, jota minä en voi sinulle antaa? Se ajatus olisi vaikea kestää!"
Marcella vastasi hänen kysymykseensä toisella:
"Sanohan, miten luulet käyvän? Miten luulet sen päättyvän?"
"Minä vain pahoitan mieltäsi, armas", vastasi Raeburn allapäin.
"Et, sano vain. Sinä pidät häntä syyllisenä. Luulet, että hänet tuomitaan."
"En näe muuta mahdollisuutta, ellei tuoda esiin joitakin uusia todistuksia Hurdin hyväksi", vastasi Raeburn vastahakoisesti.
"No niin; hänet tuomitaan niinmuodoin kuolemaan. Mutta minä tiedän — tuo asianajaja Widringtonissa kertoi minulle — että — että — jos tuomion langettua — jotkut vaikutusvaltaiset henkilöt — joiden sana painaa paljon — jos lordi Maxwell ja sinä yhtyisitte siihen liikkeeseen, jonka tarkoituksena on pelastaa hänet — —. Sillä sellainen liike pannaan varmasti toimeen — radikaalit ryhtyvät toimeen. Tahdotko tehdä sen — tahdotko luvata nyt — minun tähteni?" Aldous oli ääneti.
Marcella katsoi häneen hehkuva rukous silmissään. Hän tunsi mahtinsa ja päätti koettaa sitä.