"Oh! kiitos vaan", sanoi Marcella kylmästi, "ensi viikolla minä jo pääsen takaisin työhöni".
Hän kumartui kirjaansa ottamaan.
"Anteeksi, mutta minun täytyy vielä kirjoittaa muutamia kirjeitä", sanoi hän vastaukseksi lady Winterbournen levottomaan katseeseen.
Ja hän poistui huoneesta. Betty ja lady Ermyntrude lähtivät niinikään päällysvaatteitaan riisumaan.
"Aldous!" virkkoi lady Winterbourne ojentaen hänelle kätensä.
Raeburn tarttui siihen, katsahti vanhan ystävänsä huolestuneihin, kiihtyneihin kasvoihin ja päästi sitten hänen kätensä.
"Eikö ole surkeata nähdä hänen noin ypö yksinään kamppailevan elossaan — omia ajatuksiansa vastaan? Eikö se ole surkeata?"
"On kyllä", vastasi Aldous. Sitten hetken vaiettuaan: " Miksei hän lähde kotiinsa? Rouva Boyce on kerrassaan käsittämätön äiti."
"Oh! ei se ole rouva Boycen syy", huudahti lady Winterbourne toivottomasti. "Enkä oikeastaan voi käsittää, mikä minut panee häntä niin syvästi säälimään ja toivomaan, että hän muuttaisi elämäntapaansa. Suurenmoisestihan hän kutsumuksensa täyttää. Se vain aina mieltäni kalvaa, ettei hän koskaan tunnu onnelliselta."
Siinä se taas oli tuo sama väite, jonka Hallinkin oli lausunut.