"No niin", sanoi hän heittäytyen traagillisen tyyneksi ja ottaen hattunsa, "pian te kaikki pääsette minusta rauhaan. Huomenna lähden kotiin, ja seuraavana päivänä lunastan piletin Kaliforniaan."
"Te!" huudahti Marcella, "tekö Kaliforniaan! Mikä oikeus teillä on Kaliforniaan lähteä?"
"Mikäkö oikeus?" Frank tuijotti häneen äimistyneenä ja puhkesi sitten sanomaan: "Kun tyttö kiduttaa miestä kuten Betty on minua kiduttanut, ei ole muuta neuvoa kuin korjata luunsa. Ja sen minä tottakin teen, sanokoot muut mitä sanovat."
"Ja mitä aiotte siellä toimittaa? Arvatenkin — metsästää ja muuten huvitella?" Frank empi.
"Enhän minä tietenkään voi ristissä käsin maleksia", valitteli hän. "Kai minä siellä metsästän."
"Onko teillä oikeutta siihen? Onko teillä sen enempää oikeutta siihen kuin virkamiehellä, joka laiminlyö tehtävänsä ja tuhlaa yleisiä varoja?"
Frankin silmät pyöristyivät.
"En totta tosiaan käsitä, mitä tarkoitatte", sanoi hän viimein harmistuneena, "enkä välitä arvata".
"Kyllä te sen pian käsitätte. Te olette perinyt isänne maatilan. Teidän lampuotinne maksavat teille arennin, jonka he ovat ansainneet kättensä työllä. Aiotteko antaa mitään tulojenne, kauniin talonne ja joutilaisuutenne korvaukseksi?"
"Oh! se on taas teidän sosialismianne!" huudahti nuori mies ärtyneenä hänen äänestään. "Korvausta muka? No, hehän saavat maata minulta."