KAHDESTOISTA LUKU.

Samassa tuli Javani takaisin iloisen näköisenä, mikä sopi huonosti yhteen sydämessään liikkuvien mustien tunteitten kanssa, käskien odottavia seuraamaan itseänsä.

"Äitini", sanoi hän, "odottaa meitä seeterisalissa, sinne on illallinen valmistettu. Rabbi Joatferi on siellä hänen luonansa; isäni ei ole vielä tullut. Meillä tulee olemaan hauska ilta. Mutta sinä, Theophilo et näytä ollenkaan iloiselta. Varmaankin ollet väsyksissä pitkästä kävelystäsi?"

Theophilo ei vastannut tähän ilkkuiseen kysymykseen. Sanaakaan sanomatta seurasivat he Javania saliin, jossa Salome istui kalliin hopeasta takomalla tehdyn lampun ääressä ja neuloi korko-ompelusta. Joatferi istui sohvalla katetun pöydän vieressä. Melkein samassa tuli Sadok kuin nuoretkin sisälle ja sitte kun oli tehty tavallinen tervehdys istui koko perhe ruoalle. Javani kuitenkaan ei nauttinut mitään syyttäen pahoin vointia; mutta todellinen syy oli, että hän ei tahtonut saastuttaa itseänsä syömällä samassa pöydässä Theophilon kanssa, jonka hän arveli olevan uskonsa heittolaisen. Hiljaa ja ääneti odotti hän siksi kun ruoalta päästiin ja palvelijat menivät pois. Silloin kääntyi hän kohdastaan Theophiloon ja sanoi:

"Sinä lupasit kertoa meille hupaisen kertomuksen kävelystäsi tänä iltana. Ennen kaikkia tahtoisin tietää mihinkä veit sisareni ja Klaudian. Aikomukseni oli lähteä seuraanne, mutta kun tulin kotio olitte jo menneet ennemmin kuin tunti sitte."

Javanin käskeväinen ja halveksivainen ääni hämmästytti kaikkia, ja he rupesivat arvelemaan että jotakin erityistä piileksi sen alla. Klaudia ja Naomi pelkäsivät, mitä piti seuraaman, mutta Theophilo pysyi levollisna.

"Minä näen", vastasi hän, "sinulla olevan muita syitä kysymykseesi kuin paljaan uteliaisuuden saada tietää mihin menimme. Suorin tie on aina parain ja sen vuoksi tahdon sinulle suoraan sanoa, mitä jo olet aavistanutkin, että minä kävin erään kipeän kristityn ystävän luona; ja siihen lisään, ett'en käynyt hänen luonaan senvuoksi, että hän on vanha, kipeä ja kuolemaisillaan, vaan sentähden että hän on Herran Jesuksen Kristuksen opetuslapsi."

"Kuule häntä kunnia-arvoinen Sadok", huudahti Joatferi ja hypähti ylös sijaltansa. "Kerittiläisyyden turmiollinen henki on taas löytänyt tien perheesesi."

"Hiljaa, Joatferi", vastasi Sadok, joka pelkäsi Joatferin kiivaudessaan ilmoittavan Javanille Naomin kääntymisen; "anna Theophilon täydellisesti selittää asiansa ennenkuin häntä tuomitsemme."

"Niin, minä tahdonkin selittää kaikki", jatkoi Theophilo tyynellä äänellä. "Minä en häpeä enkä pelkää ilmoittaa, että minulla on sama usko kuin kuolevalla ystävälläni ja samoin kuin hänkin rukoilen Jesusta Natsaretista."