Naomi otti pienen Davidin käsivarrellensa, käski äitinsä seuraamaan, ja meni puutarhaan. Siellä löysivät he Marian piiloutuneena kaatuneen puun takana. Kun hän näki poikansa, huudahti hän ilosta ja kiitollisuudesta — ja hyväili pientä poikaansa.
"Miksi menit pois ja jätit Davidin ryövärein joukkoon?" kysyi lapsi viattomasti. "Ne olisivat tappaneet hänen, jos ei Sadok olisi tullut."
Maria silmäsi kalleuksiansa ja kummasteli miten oli saattanut unhottaa ainoan lapsensa pelastaessaan sellaista romua. Hän oli aina ollut hetkellisen päähän pälkähtämisen lapsi. Nyt tunsi hän, että poikansa oli hänelle kalliimpi kuin elämänsä. Tulevassa silmänräpäyksessä saattoivat hänen ajatuksensa jo pyöriä toisaalla.
"Minkä vien sinun rakas poikani?" huudahti hän. "Minä pakenen johonkin vuoren luolaan piiloittaakseni sinun. Jos ryövärit tulevat sinne olemme hukassa. Salome, pelasta minä, ja äläkä anna tappaa ainoaa lastani silmäini edessä!"
Meteli alkoi kuulua selvemmin. Se todisti, että taistelijat lähenivät puutarhaa.
Pelästyneet naiset eivät tietäneet, minkä mennä. Mutta juuri silloin yksi palvelija muisti takaportin puutarhan muurissa. Sen kautta pääsi kapealle kujalle. Tämä portti avattiin ja pakolaiset olivat pelastetut. Naomi asettui ensimäiseksi ja vei heidän sille takaportille, joka johti Sadok'in kartanolle; muutamia minuttia sen perästä olivat kaikki turvassa Sadok'in huoneessa.
Heti kun Amatfiah ja Theophilo saivat tietää tapauksen, kiiruhtivat he varustamaan itsensä aseilla ja sitte niin joutuin, kun oli mahdollista, tulivat muutamain palvelijain kanssa tappelupaikalle auttaaksensa ystäviään mahdollisimman mukaan. Tällä ajalla oli Naomilla ja Klaudialla tilaisuus kenenkään häiritsemättä puhua Judithan kanssa, joka kertoi heille Marian Bethaniasta päättäneen muuttaa Amatfiahn kartanoon, mutta että hän ei tahdo tätä muuttamista ennen kuin illalla päivää ennen heidän matkalle lähtöänsä.
"Sinä, Naomi, tulet kanssamme, kun sinä iltana menemme Marian luokse", sanoi Juditha. "Amatfiah on jättänyt kartanonsa perään katsannon ystävä Benjamille, joka tosin ei ole kristitty, mutta luotettava ja meihin mieltynyt. Hän kohtaa meidän kantotuolin kanssa, jolla Marian kuljetamme. Vaikka Javanikin saisi tietää sinun käyneen ottamassa jäähyvästit Marialta, ei hän sitä ihmettelisi eikä erittäin epäilisikään, kun hänkin tietää Marian olevan kuolemaisillaan."
Naomi kiitti Judithaa hyväntahtoisesta toimellisuudesta ja kertoi juuri Klaudialle sanoneensa, että hän toivoi sinä päivänä saavansa käydä Marian luona. Hän kertoi myös puheensa muun sisällön Klaudian kanssa, kuitenkin ohi mennen kohdan mikä koski Marcelloa. Heidän puheensa keskeytyi, kun Salome tuli ja kutsui Naomia, jonka isä oli palannut.
Sadok ja hänen ystävänsä olivat päässeet haavatta tappelusta, vaikka usea niiden ystävä oli kaatunut, ennen kuin saivat selootit pois ajetuksi. Kuormitettuna ryöstösaaliilla täytyi selootien vihdoin jättää kartano, joka oli niin revitty, että tarvitsi perinpohjaisen korjauksen, ennenkuin siinä saattoi asua. Sadok tarjosi taas Marialle asunnon. Hänen tarjouksensa otettiin vastaan ilolla ja kiitollisuudella. Mutta vieraat palasivat niin vähittäin kotiinsa, että hiljaisuus ja rauha näytti taas kaupunkiin palanneen. Mutta mikä hiljaisuus ja turvallisuus saattoi olla tässä onnettomassa kaupungissa, jossa tapaukset sellaiset kuin juuri kerrottu olivat päiväiset! Siellä riehui keskinäinen sota hirvittävimmällä tavalla. Kaupungin muurien sisällä oli monta taistelevaa puoluetta, uhkuen kuolettavinta vihaa toisillensa. Murhat ja ryöväykset olivat jokapäiväiset tapaukset. Uhrieläimen veri juoksi samalle alttarille, joka vielä oli saastainen ihmisen verestä, mikä oli vuotanut hurjissa taisteluissa temppelin sisällä. Kukaan ei uskaltanut kulkea kadulla aseettomana, ja varallisemmilla oli aina mukana luja vartio, kun kulkivat ulkona iltasilla. Mutta kaiken tämän kurjuuden keskellä, jota keskinäinen sota tuotti, kuului rikasten asunnoista laulua, soittoa ja naurua todistaen sitä elämää ja ajattelematointa iloisuutta sekä hurjaa nautinnon himoa, joka valitsi onnettomassa kaupungissa. Oli kuin olisivat olleet tuttavat vaaran kanssa ja välittivät siitä vähän, kun olivat joka päivä sen suussa.