Javani tuli vitkalleen kotiinsa puolen yön aikana. Hän mietiskeli kuinka voisi hyvin pian päästää Simonin kaupunkiin, jonka avulla hän toivoi saavansa nykyään vallitsevan epäjärjestyksen loppumaan. Nämä hänen ajatuksensa häiritsi raatiherra Isak, joka tuli häntä vastaan erään palvelijan pukuun puetetun miehen seurassa.
"Javani", sanoi raatiherra hiljaisesti, "tällä miehellä on jotakin ilmoitettavaa, joka läheisesti liikuttaa teitä. Kerittiläisyyden happamuus on jo levinnyt enemmin ja syvemmin kuin luulittenkaan, ja tehokkaisiin toimiin on ryhtyminen, että kerrassaan juurinensa saataisiin poistettua kaikki paha. Teidän oman sisarenne suusta on tämä uskollinen ja innokas mies kuullut tarpeeksi, ollaksensa luotettava vierasmies. Tämä on saanut hänen suustansa kuulla, että sekä hän että Amatfiah vaimonensa ja poikanensa kuin myös se romalainen nainen ovat innokkaimmat natsaretilaiset."
"Haa! Onko todellakin niin?" huudahti Javani. "Sitä arvelinkin. Sillä ajalla, kun olin kaupungista pois, on Naomi ihan muuttunut. Tuo kirottu kerittiläisyys on siihen syyllinen. Mutta sano puhujan nimi. Kuka on kuullut sisareni tunnustuksen?"
"Puhujan nimi on Rubeni. Hän on Bethetsobin Marian palvelija. Tänä iltana kulki hän puiston kautta. Silloin istuivat siellä molemmat naiset ja puhelivat vilkkaasti keskenänsä. Uteliaisuudesta hiipi hän heidän luoksensa ja kenenkään älyämättä kuunteli heidän puhettansa. Kerro, Rubeni, nyt Javanille kaikki, mitä jo olet kertonut minulle."
Petollinen palvelija teki kuin käskettiin, ja Javani tarkoin kuunteli hänen kertomustansa. Tähän asti oli hän ainoastaan aavistellut ja pelännyt Naomin luopuneen uskostansa. Mutta nyt oli hän siitä varma. Se loukkasi häntä, ja syvällisesti. Hänen vihansa nousi korkeimmalleen, kun Rubeni kertoi sen osan puheesta, joka todisti Naomin rakastavan Marcelloa ja toivovan sitä miehekseen. Töin tuskin voi hän hillitä kiivautensa, mutta hän päätti kuitenkin olla niin tyyni, ett'ei Rubeni huomaisi hänen sisällistä liikutustansa. Sitte kun kertoja oli lopettanut puheensa, heitti hän rahakukkaronsa hänelle ja käski hänen henkensä menettämisen uhalla pitämään suunsa kiinni siitä mitä oli kuullut.
Rubeni meni pois ja iloitsi palkinnosta. Javani meni kotio. Siellä keskusteli hän Isakin kanssa, mitä olisi tehtävänä. Kaikkein ensin päätettiin vanhan, turvattoman Marian kohtalo. Sinä iltana, kun Amatfiah aikoi muuttaa kartanoonsa, päätettiin täyttää hirveä tuuma. He päättivät ylipapistolta pyytää vahvan vartion ja sillä piirittää Marian asunto, kun hänen ystävänsä olivat siellä koolla. He päättivät, että kun kerran nämä kaikki joutuvat heidän käsiinsä, ei mikään voi niitä pelastaa. Javani luuli ettei isänsä tiedä oman veljensä luopuneen uskostansa. Sen vuoksi olikin hän varma, että ensimäinen kertomus siitä, joutuneena isänsä korviin, katkaisisi kaikki siteet isänsä Sadokin ja setänsä Amatfiahn väliltä.
Pitkän keskustelun perästä erosivat kummatkin ystävät, kun olivat päättäneet, että neuvosto on kutsuttava kokoon jo seuraavana iltana, vuorokautta ennemmin kun oli aikomus. Tänä iltana laskeusi Javani tyytyväisenä levolle, kun tiesi setänsä ja serkkunsa niin pian käsiinsä joutuvan. Varsinkin häntä huvitti viimeksi mainitun kukistaminen. Sen kautta hän kun sai tyydyttää koston himonsa sekä estää hänen naimasta pakanallisen tytön, joka, Javanin mielestä, oli koko su'ulle alentavaista. Mitään keinoa, vaikkapa kuinka julmaakin, tarkoituksen saavuttamiseksi ei Javani ainoastaan pitänyt anteeksi annettavana, mutta myös ansiollisena.
NELJÄSTOISTA LUKU.
Kokouksessa seuraavana iltana esitteli Javani suurella kaunopuheliaisuudella tarpeellisuudesta kutsua Simonin lukuisine joukkoineen kaupunkiin, jotka voisivat suojella asukkaat Giskalan Johanin tyranniudelta. Hänen esityksensä vaikutti moneen kuulijaan ja Isak erittäin puolusti sitä. Hän oli ainakin ollut taipuvainen päästämään Simonin kaupunkiin, mutta toivoi nyt erittäinkin häntä kostoksi selooteille niistä vahingoista, mitä nämä olivat tehneet kauniille Marialle.
Marian kauneus ja kenties enempi hänen rikkautensa oli hurmonnut raatiherran, joka usein oleskeli hänen huoneessansa ja viimeisinä aikoina oli tullut päätökseen tarjota hänelle kätensä. Ei siis ihmettä, että Javani hänestä sai innokkaan puolustajan, eikä kauan viipynytkään, kun neuvosto yksimielisesti päätti kutsua Simonin pelastamaan kaupunkia selooteista. Sen perästä ilmoitti Javani että useampia jäseniä hänen tähän asti saastuttamattomasta perheestänsä oli ottanut natsaretilaisten uskonnon, ja vimmaiset raatiherrat, jotka harrastivat Moseksen lain ja vanhimpain asetuksien pyhänä pitämistä, riemuitsivat nyt ilosta, kun saavat kiini ottaa ja ankarasti rangaista niin arvokkaita uskonsa heittäjöitä. Javani kumminkaan ei tahtonut setänsä ja sen perheen kuolemaan tuomitsemista, ja hankki virkaveljiltään lupauksen, että ennen ankarimpiin keinoihin ryhtymistä kaikin voimin koetettaisiin heitä kääntää takaisin oikeaan uskoon. Myös yhdeksi ehdoksi esitti hän, ettei sisartansa vangittaisi. Hän toivoi sisarensa kääntyvän takaisin isäinsä uskoon, nähtyänsä sukulaisiensa onnettomuuteen joutumisen. Mutta hän ei tuntenut sisarensa sielunvoimaa, tahi kristinuskon väkevyyttä vahvistamaan heikommankin sydämen pilkkaa, kärsimistä ja kuolemaa vastaan kuin sisarellansa oli.