"Mutta kuinka he itse voivat olla häneen uskomatta, kun heillä oli silmäinsä edessä sellainen todistus hänen jumalisuudestansa?"
"Ylpeys, kunnianhimo ja omahurskaus teki heidät sokeaksi. He odottivat riemuiten kuninkaallista Messiasta ja eivät tahtoneet siksi tunnustaa halveksittua Jesusta, joka valitsi likimmäisiksi seuraajikseen köyhiä kalastajia ja ylönkatsottuja publikaaneja. Sellainen kuvaileminen Jesuksen loistoisuudesta ja vallasta hänen ensimäisessä ilmaantumisessaan esti myös minunkin kauan aikaa uskomasta Jesuksen olevan profeetailta luvatun Messiaksen. Nyt on minulle melkein käsittämätöntä, kuinka minä ennen niin usein saatoin lukea profeeta Eliasta ja kuitenkin epäillä, että hän puhui juuri Jesuksesta. Tämä kyllä oli 'enin halveksittu ja ylönkatsottu ihmisten seassa' ja tosin kyllä juutalaiset kätkivät kasvonsa hänen edessänsä. Ah, milloinkahan on Herran käsi ilmestyvä sille kansalle, jota kutsutaan hänen kansaksensa? Me emme tiedä niistä ajoista ja hetkistä, jotka ovat yksin Herran kädessä, mutta sen hän on meille itse sanonut, että ennenkuin se suloinen aika tulee, saamme kuulla sotia ja sanomia sodista ja paljon murhetta ja vaivaa on tuleva."
"Ja luuletteko, Maria, näitten rangaistuksen päivien nyt olevan tulossa?"
"Minä luulen, että kovat rangaistukset pian kohtaavat Sionin tytärtä ja että ainoastaan ne tulevat säästettyä, jotka uskovat Herraan Jesukseen. Hän käskikin tunnustajiensa lähtemään kaupungista, kun näkevät ennustavaiset merkit ja sentähden onkin monta kristittyä sen perästä kun sota alkoi muuttanut Pellaan Jordanin toiselle puolelle. Minä en ole vanha pakenemaan, mutta ikäni, vähäpätöisyyteni ja köyhyyteni on tähän asti suojellut minun ja jos Herran tahto on, niin mielelläni lopettaisin päiväni Bethaniassa. Jos kuitenkin näen vaaran uhkaavan, niin en tahdo hylätä Herran sanoja, vaan muutan Pellaan veljien luo. Epäilemättä muuttaa myös sinne Amatfiah ja Juditha ajallansa. Ja suokoon Jumala, että sinä ja koko perheesi saataisiin kehoitettua tekemään samalla lailla."
"Sitä minä epäilen; isäni ei tahdo jättää Jerusalemia niin kauan kun siellä on kivikin kiven päällä, ja äitini ei jätä häntä. Älä moiti minua, Maria, jos minä päätän jäädä vanhempieni luo — käyköön sitte miten hyvänsä. Minä tiedän Pelastajani elävän ja hänen käsiinsä jätän itseni huolettomasti, jos kuolema minua kutsuu."
"Hyvä on luottaa häneen, jonka kädessä on elämä ja kuolema, mutta meillä ei ole mitään oikeutta lopettaa elämäämme. Kun päättämisen aika tulee, niin olen varma, että Herra on silloin sinua johtava, mitä sinun tekemän pitää."
Vielä samana päivänä, kun näin puhuttiin, valmisti Amatfiah vaimonsa ja Naomin kanssa paluumatkalle Jerusalemiin, ja Maria myös jätti hyvästi palataksensa asuntoonsa takaisin. Edellisestä tiedämme että juuri lähdön hetkenä tuli Theophilo tuoden sanoman idumealaisten tulosta. Matkasta sen vuoksi ei tullut mitään ja Mariaa lähetettiin heti hakemaan, kun katsottiin hänen olevan paremmassa turvassa Amatfiahn huoneessa, joka oli lujasti rakennettu ja osaksi linnoitettukin viimeisten levottomuuksien jälestä Jerusalemissa ja sen ympäristöllä.
Kun Amatfiah palasi kaupungista, ei hän voinut itseltänsä salata, ett'ei hän eikä perheensä enää kauempaa saattanut olla turvassa maalla, ja hän päätti senvuoksi muuttaa Pellaan. Maria myös suostui ystäviänsä seuraamaan, ja kun Salome kirjeessä Naomille kertoi heidän, vanhempien, toivovan, että hän vielä jonkun aikaa olisi setänsä turvissa ja seuraisi häntä sinne minkä hän katsoisi tarpeelliseksi muuttaa, ei hän enää epinyt seurata sukulaisiansa seudulle, jossa hänellä olisi tilaisuus tavata ja puhutella niin monta uskon sisarta.
Sisällinen sota raivosi yhtä ankarasti Jerusalemissa koko talven ja Naomille oli mahdotoin palata sinne takaisin. Hän sai kuitenkin aina tuon tuostakin kirjeitä vanhemmiltansa ja Klaudialta, joiden sisältö oli rauhoittavaa laatua; Sadok oli jo ihan parantunut ja kaikki olivat terveet sekä vielä kapinan hirmuista säästetyt. Naomi ei kuitenkaan täydellisesti rauhoittunut näistä kirjeistä, mutta hän jätti itsensä ja levottomuutensa Herran käteen ja iloitsi siitä että hän yhdessä niin monen uskon-sisaren kanssa sai avuksi huutaa ja ylistää häntä. Päivä päivältä kävi hänen uskonsa syvällisemmäksi ja sisällisemmäksi. Kristittyin kaunis ja yksinkertainen Jumalan palvelus valloitti hänen sydämensä.
Kaikki oli rauhallista ja hiljaista heidän kokouksissaan; sisällisestä hartaudesta ja vilpittömästä sydämen murtumisesta valuivat kyyneleet monen ennen paatuneen syntisen ja monen äskettäin kääntyneen poskille, kun he yhteisesti lankesivat polvillensa ja yhdistivät äänensä rukouksissa ja lauluissa. Usein pitivät he kokouksiansa yön hiljaisuudessa jossakin syrjäisessä vuoren-rotkossa, sillä vaikk'ei juutalaiset Pellassa yleisesti vainonneet kristityitä tahi osoittaneet kiukkuansa heitä kohtaan, niin kuitenkin varovaisuus vaati näitä pakolaisraukkoja käyttäiksemään hiljaisesti, ett'eivät millään tavalla kiihoittaisi vastustajiansa.