Naomi eli Jerusalemin viimeiset päivät

by Mrs. Webb-Peploe

Joatferi ei ollut odottanut Naomin puheen loppua, vaan kiiruhti tervehtimään entistä oppilastansa tervetulleena takaisin ja Salome käytti tätä tilaisuutta kiihkeästi pyytääksensä miestänsä, ettei puhuisi Javanille mitään Naomin uskostaan luopumisesta. Sadok taipui siihen vihdoin ja Naomi oli siitä iloinen ja kiitollinen, sillä hän todella pelkäsi kovasti veljensä pikaista ja hurjaa luontoa. Mieluimmin olisi hän nyt mennyt omaan huoneesensa, mutta peläten sitä katsottavan epäkohteliaisuudeksi seurasi hän vanhempiansa, jotka menivät tervehtimään palannutta poikaansa.

Javanilla oli paljon kerrottavaa vaaroistansa ja seikkailuistansa ja toi uskollisesti Marcellon tervehdyksetkin. Naomi kävi niin iloiseksi terveisistä, että melkein unhoitti surunsa ja Klaudia niinikään oli hyvällä mielellä veljensä terveydestä ja hyvinvoinnista. Kauaan aikaan ei Marcello ollutkaan saanut lähetetyksi terveisiä hänelle, mutta viimesessä kirjeessään mainitsi hän isänsä hartaimman halun olevan noutaa hänen Jerusalemista, ennen romalaisten ryntäämistä pääkaupunkia vastaan, ja viedä turvallisempaan paikkaan. Kun hän ensin tapasi Javanin, luuli hän hänen olevan isänsä lähettämän noutamaan häntä turvallisempaan paikkaan; mutta kun hän pian sai tietää tämän tulleen pakolaisena romalaisten leiristä, jonka kauan aikaa sitte oli jättänyt, kävi hän levottomaksi veljensä tähden, kun hänestä ei ollut mitään sittemmin kuulunut ja alkoi kysellä yhtä ja toista isästänsä ja veljestänsä. Tällä ajalla kutsui Sadok Joatferin erillensä ja pyysi hänen vielä jonkun aikaa Javanilta salaamaan Naomin uskostansa luopumisen. Rabbini, joka oli odottanut apua intoiselta oppilaaltansa tämän nuoren naisen kääntämisessä, suostui vasten mielisesti, mutta lupasi vihdoin komminkin Sadokin tähden pitää suunsa kiinni.

Erinomaisella halulla kuultelivat molemmat juutalaiset kun hän kertoi yhtymisestänsä Simonin kanssa. Hän kertoi heille tuumansa julki mitenkä hän aikoi Simonin avulla pelastaa kaupungin selootien ja Giskalan Johanin julmuudesta, ja hän oli luvannut Simonille ilmoittaa heti kun on voittanut etevimpien miesten mielet kaupungissa. Pakonsa ajalla oli hän jonkun ajan oleksinut Peraeassa erään Maria nimisen vaimon luona, hänen, äitinsä sukulaisen, joka oli rikas ja pidettiin seudulla erinomaisen suuressa arvossa, että romalainen päällikkö Placidokin oli katsonut viisaimmaksi jättää hänen omaisuutensa kajoomatta kun ryösti ja hävitti ympäri Peraeaa. Javan oli koettanut kehoittaa häntä poikanensa muuttamaan Jerusalemiin. Ensin ei hän tahtonut kuullakaan sellaista ehdotusta, mutta kun romalaiset toisen kerran tulivat Peraeaan, ehkeivät silloinkaan hänen omaisuuteensa koskeneet, pelästyi hän niin, että ilmoitti suostuvansa ehdotettuun muuttamiseen. Parempi olisi hänelle ollut, jos olisi asunut Peraeassa Jerusalemiin muuttamatta, kun hän siellä tuli osalliseksi kaikista niistä vaivoista, mitä pitkällinen piiritys kaupungille tuotti.

YHDESTOISTA LUKU.

Javanin palaaminen kotio supisti Naomin vapautta, ettei hän päässyt käymään siellä, missä mieluimmin olisi halunnut käydä. Veljensä tahtoi aina olla hänen seuraajanansa ja suojelijanansa kun hänellä vaan oli aikaa Simonin eduksi työskentelemiseltä. Ja sen vuoksi sai Naomi ainoastaan ani harvoin Klaudian ja Theophilon seurassa tilaisuuden käydä rakkaan ystävänsä luona Bethaniassa.

Palattuansa Pellasta Jerusalemiin oli hän oppinut paremmin tuntemaan serkkunsa. Tämä oli luonnoltansa ujo, ja kun hän uskonnossa tiesi olevansa toisesta mielestä kuin Sadokin perhe, niin tahtoi hän niin paljon kuin suinkin olla sukulaisistansa erossa. Salomea rakasti hän kuitenkin hänen lempeän luontonsa tähden ja uskoi vahvasti Herran pian hänen sydämessään löytävän hyvän maan pyhälle villallensa, mutta Naomista ajatteli hän ihan päinvastoin, senvuoksi kun tämä oli luonnoltansa ylpeä ja itseensä luottava. Mutta meidän ajatuksemme eivät ole Herran ajatukset, ja Theophilo tuli sen pian havaitsemaan, kun hän näki Pyhän Hengen kurituksen kukistavan Naomin ylpeyden, mutta Salomen pakenevan tätä kuritusta ja luottavan omaan hurskauteensa.

Klaudiaa kohtaan kävi Theophilo myötätuntoiseksi ja iloksensa huomasi vaarinottavaisen oppilaansa lukevan ja selittelevän Moseksen ja profeettain kirjoituksia. Tällä tavoin vei hän hänen totuuteen ja esiin toi hänelle Mesiaksen todellisen luonteen, näyttäen että hän jo tullut oli ja oli sama, jota Jesukseksi kutsuttiin. Klaudia ei kuitenkaan vielä ymmärtänyt Theophilon olevan kristitty, mutta kun hän Naomin palattua Pellasta ja sen perästä kun ystävyys tämän ja isän välillä oli rikkoontunut vannoi nuorelle opettajallensa koettavansa kääntää Naomia isäinsä uskoon takaisin, ei Theophilo enää kauemmin epinyt mainita hänelle myös olevansa halveksitun natsaretilaislahkokunnan jäsen. Tämän perästä puhui hän vapaammin ja voimakkaammin sydäntänsä lähimpänä olevista aineista, ja Naomi iloitsi nähdessään, kuinka hänen ystävänsä valeluulot kristinoppia vastaan päivä päivältä enempi ja enempi haihtuivat. Kun Theophilon vanhemmat muuttivat Sadokin huoneesen, huomasivat he poikansa myötätuntoisuuden Klaudiaan, ja heitä suretti poikansa mieltyminen pakanalliseen naiseen, jommoisena he Klaudiaa pitivät; mutta kun saivat tietää, minkä vaikutuksen totuus jo oli tehnyt Klaudian sydämessä, muuttui surunsa iloksi ja he päättivät, että niin pian, kun hän avonaisesti tunnustaa Jesuksen opin ja kastetaan, pyytää hänen isänsä suostumusta hänen ja heidän poikansa yhdistymiseen, ja hän sitte muuttaa heidän kanssansa Ephesoon.

Naomi iloitsi ystävänsä onnesta, mutta ajatus Amatfiahn ja Judithan pikaisesta matkasta ja Klaudian muutosta heidän kanssansa teki hänen surulliseksi. Itse hän kuitenkin pysyi kylmänä kaikille ystäviensä kehoituksille muuttaa heidän kanssansa. Vanhempiensa suostumuksen olisi hän helposti saanut. Sadok kun näki mahdottomaksi häntä saada kääntymään uudesta uskostansa, ei olisi tahtonut häntä estää matkustamasta, sillä sen kautta olisi hän päässyt häpeästä kaikille ilmoittaa tyttärensä lankeamisen. Salomen sydän kyllä oli pakahtumaisillaan kun hän ajatteli eroamista tyttärestänsä, mutta hänen onneksensa ja turvallisuudeksensa olisi hän mielellään uhrannut vaikka henkensä. Mutta Naomi ei mitenkään voinut päättää oman etunsa vuoksi erota vanhemmistansa niitten onnettomuuksien ajaksi, jotka hän aavisti tulevan. Ja Javani, joka ei luullut mitään paikkaa niin turvalliseksi kuin Jerusalemia, tahtoi kernaasti pitää sisarensa, että tämä saisi nähdä juutalaisten voittavan romalaiset, jonka hän varmuudella luuli tapahtuvan. Setänsä ja hänen perheensä kääntymisestä ei hänen ollut vähintäkään tietoa eikä minkään muun syyn nojassa estellyt Naomin matkustamista kuin sen, että oli muka turhaa pelätä romalaisten valloittavan Jerusalemin. Vaikkei sisarensa ollut samasta ajatuksesta, iloitsi hän kuitenkin kun oli saanut puoltajan, joka puolusti jäämistänsä vanhempainsa luo.

Oli kirkas ja kaunis iltapäivä kun Naomi Theophilon ja Klaudian kanssa meni Bethaniaan Mariaa tervehtimään. Theophilo vei heidän vähän syrjään viimeisestä tiestä Bethaniaan ja näytti heille Getsemanessa sen paikan, jossa Jesus, puheen mukaan, oli langennut polvillensa ja rukoillut. Meille on helppo kuvitella tunteita, jotka valtasivat nämä kolme nuorta kristittyä, kun he myöskin polvistuivat tällä samalla paikalla ja kiittivät ja ylistivät Herraa, kun rangaistus oli pantu hänen päällensä, että meillä rauha olisi. Kun he nousivat ja pitkittivät kulkuaan, ajattelivat he niin Jesuksen elämän viimeisiä tapauksia maan päällä, että puhuivat ainoastaan siitä, ja kun tulivat Marian asuntoon oli heidän ensimäinen pyyntönsä, että hän oikein juurta jahkaen kertoisi heille jonkun näistä tapauksista, jotka hän suurimmaksi osaksi oli itse nähnyt.

Maria täytti ilolla heidän pyyntönsä ja kertoi heille kaikki mitä tapahtui viimeisinä päivinä Jesuksen eläessä maan päällä. Hän seurasi häntä, niin sanoen, askel askeleelta hänen juhlallisesta ajamisestansa Jerusalemiin, jolloin enin osa kansasta hajoitti vaatteensa tielle ja muut karseivat palmupuun oksia ja hajoittivat tielle ja huusivat sanoen: "hosianna Davidin pojalle, siunattu olkoon se joka tulee Herran nimeen!" siihen asti kun sama kansa opettajiensa ja pappiensa kiihottamana ja eksyttämänä vei hänen teloituspaikalle, huutaen: "Ristiinnaulitse, ristiinnaulitse! Hänen verensä tulkoon meidän päällemme!" Joka ainoa rakkaan Herran sana oli syvästi painunut Marian sydämeen ja hänen silmänsä säteilivät taivaallisesta ilosta ja rakkaudesta, kun hän nuorille ystävillensä kertoi hänen sanojansa ristillä — hänen rukoustansa teloittajiensa edestä, hänen huolenpitoansa äidistänsä, hänen viimeistä sanaansa: "Se on täytetty!"