Ennen pois lähtöänsä puhui raatiherra Marialle toivonsa ja sai häneltä sopivaisen vastauksen. Maria halusi arvoa ja kunniaa. Sen vuoksi myöntyi hän menemään Isak'ille puolisoksi. Hän toivoi siten kunniahimonsa tulevan tyydytetyksi. Hän lupasi sitte antaa kätensä Isak'ille, kun kaikki omaisuutensa Peraeassa oli laillisesti tunnustettu poikansa omaisuudeksi, jos hän kuolisi ennen poikaansa. Tämä sopimus ilmoitettiin Sadok'ille ja hänen perheellensä. Heillä ei ollut mitään asiaan sanomista, vaikk'ei heistä kukaan paitsi Javani ollut kosiaan mieltynyt. Hän iloitsi tästä aiotusta avioliitosta, kun hän tiesi Isak'in vielä enempi sen kautta liittyvän hänen puolueesensa ja rikkaudellaan antavan sille pontta.
Seuraavan päivän aamupuolella puuhailtiin aivottua matkaa varten. Sadok oli suostunut veljensä esitykseen, kiiruhtamiseen matkalle, vaikk'ei hänen mielestään ollut mitään pelkäämistä. Sadok'illa oli jalo luonne. Hän ei tahtonut kuin poikansa kristittyin julmaa vainoamista, ja varsinkaan läheisimpiä sukulaisiansa vastaan. Hänen tulinen vihansa, joka ilmaantui silloin kun hän huomasi tyttärensä hylänneen isäinsä uskon, oli jo kokolailla laimeentunut ja muuttunut lempeämmäksi surun tunteeksi pettyneestä toivosta ja rakkaudesta. Naomin lempeä ja rakastettava luonne, hänen hiljainen ja kärsiväinen suvaitsevaisuutensa oli voittanut isän sydämen ja haihduttanut monta hänen valeluuloansa natsaretilaisista. Naomin tähden tahtoi Sadok, niin paljon kuin hänen voimassaan oli, suojella kaikkia Naomin ystäviä ja erittäinkin hänen sukulaisiansa. Hän oli iloinen, kun veljensä lähti Jerusalemista, sillä hän toivoi Naomin jäätyään yksinäisyyteen heittävän uskon, jonka äskettäin oli omakseen omistanut.
Muulit olivat satuloitut, hevospaarit kuntoon laitetut ja suuri joukko palvelijoita, sekä Sadok'in että Amatfiahn, olivat aseilla varustetut varjelijoiksi matkalla. Sana myöskin oli Rufolle Joppeen laitettu pyynnöllä, että hän lähettäisi lupaamansa määrän sotilaita Lyddaan. Matkatarpeet olivat matka-astioihin pannut ja kaikki muuton kuntoon järjestetyt. Jälellä vaan oli jäähyväisten ottaminen Marialta ja hänen jättämisensä Benjamin huostaan.
Juditha kertoi Sadok'ille aikomuksensa olevan vielä samana iltana käydä vanhan ystävän luona Bethaniassa ja pyysi häneltä lupaa Naomille saada myöskin seurata sinne. Hän esitti, että se olisi viimeinen kerta kun hänen nuori sukulaisensa kävisi tämän pyhän naisen luona, jonka siunaus ei mitenkään voisi hänelle tuottaa onnettomuutta. Hän myöskin huomautti Sadokia ajattelemaan, minkä surun hän saattaisi tyttärellensä, jos hän kieltäisi hänen — kenties viimeisen kerran — ottamasta jäähyväisiä ystävältänsä Marialta. Sadok'ia milt'ei väristi ajatus, että hänen lastansa siunaisi uskonsa heittolainen; mutta hänen hellyytensä Naomia kohtaan oli niin suuri, että hän ei saattanut nähdä häntä suruisena ja alakuloisena, ja sen vuoksi suostui hän, vaikka vastenmielisesti, pyyntöön, kuitenkin ehdolla, ettei Naomi, tultuansa Joppeen, enää koskaan kävisi Marian luona.
Javani oli ollut poissa melkein koko päivän suureksi iloksi ja kevennykseksi Naomille, joka päivän laskussa lähti Bethaniaan setänsä ja hänen perheensä seurassa.
Amatfiah oli ottanut seuraansa muutamia aseellisia palvelijoita ja molemmat, hän sekä Theophilo, olivat varustetut miekalla ja väkipuukoilla, jos joku vaara uhkaisisi. Marian huoneen ulkopuolelle jättivät he vartijat kun menivät sisälle. Ensin katsoivat he vuoteesen, jonka vieressä Hanna oli polvillansa ja luulivat Marian jo kuolleen, hän kun makasi siinä ihan liikkumattomana ja kyyneleet valuivat pitkin uskollisen palvelijan poskia. Mutta mentyänsä lähemmäksi näkivät syällisestä ja raskaasta hengenvedosta sekä vienosta huulien liikunnosta, ettei henki vielä ollut ruumista jättänyt. Samassa aukasi hän silmänsäkin, ja huomattuansa ympärillään ne, joita oli niin hartaasti odottanut, kuiskutti hän hiljaa mutta kuultavasti:
"Herra, nyt annat sinä palvelijas mennä rauhaan! Rakkaat lapseni Kristuksessa, tämä on ilo, jota tuskin uskalsin toivoa. Päivä on minulle ollut niin pitkä, kun tiesin etten saisi teitä nähdä ennen iltaa ja melkein pelkäsin kuolevani ennen. Mutta Herra on vahvistanut voimiani ja kuullut rukoukseni. Tulkaat lähemmäksi, että saan teitä kaikkia siunata!"
He kaikki menivät lähemmäksi ja lankesivat hänen vuoteensa ympäri polvillensa. Maria kohotti kätensä ja siunasi heitä.
"Herra minun Vapahtajani", sanoi hän, "sinä joka kärseit kuoleman tuskat puhdistaaksesi synnistä ne, jotka uskovat sinuun, näiden sinun palvelijoittesi edessä tahdon minä todistaa voimaasi voittamaan viimeinen vihollinen ja tekemään kuolemanvarjojen laakso valoisaksi ja kunniarikkaaksi läsnäolollasi. Älä jätä minua, autuuteni Ruhtinas ja todistakoon viimeiset sanani sinun rakkauttasi. Siunaa rikkaimmalla siunauksellasi näitä lapsiasi, joita olet kutsunut tuntemaan nimeäsi. Suuresta armostasi pidätä heitä iankaikkisen elämän tiellä. Tulkoon elämänsä täällä maan päällä onnelliseksi, jos se on heidän sielullensa hyödyksi. Mutta jos näet surujen ja koettelemuksien olevan tarpeellisen, niin vahvista ja kannata heitä ja auta heitä voittamaan jokainen kiusaus ja hengellinen vihollinen. Ja kun heidän maallinen elämänsä on loppunut ja kuolemattomuuden kruunu heille annetaan, anna silloin ilolla tavata toisemme istuimesi ympärillä ja iäisesti laulaa kiitokseksesi, että sinä, Jumala, olet meidän verelläsi lunastanut!"
"Amen!" sanoivat polvillaan olijat yhdellä sydämellä ja suulla. Heidän päänsä olivat painuneet, ja kyyneleet valuivat jokaisesta silmästä — mutta ne eivät olleet surun kyyneliä.