"Javani", sanoi hän tyynellä vakavuudella, "hairahduksen, johonka sisaresi onnettomuudeksi on joutunut, olemme molemmat sekä minä että hänen äitinsä kauan tienneet. Se on ollut surun lähde meille, ja miksi olisimme tehneet sinun yhtä murheelliseksi! Tunsimme sinun innokkaan rakkautesi Herraan ja tiesimme että siitä seurauksena olisi ollut vielä suurempi suru Naomin lankeemuksen tähden. Sen vuoksi olemme sen salanneet sinulta ja kaikilta, ja isänäsi käsken sinua, Javani, että et kenellekään ilmoita tätä onnetointa salaisuutta. Minulle on mahdotointa ajatella Naomia kovasydämisten, uskonvimmaisten veljieni käsissä. Hän on kuitenkin lapseni, ja vaikka sydämeni tuomitseekin hänen, on hän sentään aina luonani löytävä turvapaikan, josta häntä ei mikään vaino voi riistää."
Ajatus tytärtänsä uhkaavasta vaarasta saattoi hänen miltei vastoin tahtoansa tunnustamaan sisällisen rakkautensa häneen. Naomi hämmästyi ja tuli liikutetuksi tästä, että hän lankesi polvillensa hänen eteensä ja olisi suudellut hänen vaatteensa liepeitä, jos ei isänsä olisi häntä nostanut ylös ja hellästi häntä syleillyt. Myöskin Javani näytti liikutetulta ja Amatfiah käytti tilaisuutta vedota hänen sääliväisyyteensä.
"Katsos, Javani", sanoi hän, "mikä rakkaus sentään isällä on lapseensa! Poikamme on meille yhtä rakas kuin sisaresi isällesi. Tuomitse siis mimmoiset tunteet meillä on, kun tiedämme Theophilon olevan vihollistemme käsissä, jotka eivät epäile vuodattaa hänen vertansa. Sinun vaikutusvoimasi on suuri; kuule siis perheesi rukouksia ja pelasta poikamme."
"Amatfiah", vastasi Javani, "en ole tunnotoin luonnon ja ihmisyyden tunteille, ja jos saattaisin kuunnella rukouksianne loukkaamatta omatuntoani, niin sen mielelläni tekisin. Mutta isäini usko on minulle kalliimpi kaikkia sukulaisuuden siteitä. Poikanne on isäinsä uskosta langennut, sen vuoksi on hän myös ulossyösty perheestänsä ja kansastansa. Pitäisikö sitte minun, Aronin pojan, pelastaman hänen ansaitusta rangaistuksesta? Ei; Jumalan alttarin kautta vannon minä, että niin kauan kuin hän pysyy kerittiläisyydessänsä, en voi enkä tahdo mitään pelastukseksensa tehdä. Ja minä neuvon teitä, Amatfiah, ajattelemaan omaa turvallisuuttanne; luopukaa kerittiläisyydestänne taikka paetkaa kaupungista! Juditha ja Klaudia tunnetaan natsaretilaisiksi ja Naomia epäillään. Häntä voin vielä suojella, mutta sekään ei taida kauan onnistua. Teitä saatan ainoastaan varoittaa, mutta älkää varoitustani halpana pitäkö, se on viimeinen neuvoni."
Javani lähti äkisti huoneesta. Hänen sanansa olivat herättäneet säikähdystä ja pelkoa kaikissa. Sadok koetti puhutella sukulaisiansa, että taivuttaisivat Theophilon uskostansa luopumaan. Mutta Amatfiah sanoi heti, että ennen tahtoi nähdä pojastansa revittävän jäsenen toisensa perästä kuin kuulla hänen heittävän Herran ja Jumalan, joka hänen edestänsä on ristillä kuollut. Kukaan muu läsnäolevista ei uskaltanut sanallakaan vastustaa näitä sanoja, murheellisen mutta pelkäämättömän isän suusta lähteneitä. Raskaalla sydämellä erosivat kaikki etsimään sitä lepoa, jota väsymys kenties lahjoittaisi kullenkin.
VIIDESTOISTA LUKU.
Aurinko nousi seuraavana päivänä kirkkaana ja kauniina, päivänä, jota Klaudia oli niin hartaasti odottanut, joka piti hänelle oleman viimeinen Jerusalemissa. Mutta toivo oli hänen pettänyt, pettänyt näin kauheasti!
Yöllä oli Amatfiah lupauksensa mukaan ollut Marian hautaamisessa, ja aamulla tuli hänen kotiinsa vanha Hanna, tuoden mukanaan kaikellaisia kuolleen pieniä omaisuuksia, niiden joukossa myös sen perkamenttikääryn, joka sisälsi jäljennöksen Mattheuksen evankeliumista. Maria oli toivonut, että Naomi saisi sen muistoksi häneltä ja syvästi liikutettuna otti Naomi vastaan tämän rakkaan lahjan, jonka hän huolellisesti kätki jokaiselta sivulliselta silmältä. Hänen ja sukulaisiensa matkasta ei enään ajateltukaan. Amatfiah perheenensä päätti jäädä Jerusalemiin niin kauaksi kun Theophilo on vankeudessa, eikä mikään pelko omasta hengestänsä saanut heitä muuttamaan päätöstänsä.
Päivä kului monissa ja erilaisissa koetuksissa saada ylimmäisien pappien puolustamaan onnetointa Theophiloa. Myöskin Sadok, hartain, nuhteetoin pappi, rukoili nuoren natsaretilaisen edestä, mutt'ei voittanut muuta, kuin lupauksen, ettei hänen henkeänsä vastaan mitään tehdä ennen kuin häntä on tutkisteltu ja jos hän silloin tunnustaa erhetyksensä ja vannoo siitä luopuvansa, niin kunnioituksesta setäänsä kohtaan säästettäisiin hänen henkensä ja rangaistaisiin maanpaolla. Bethetsobin Mariakin koki kohdaltansa vaikuttaa Isak'iin, joka oli puheenjohtaja itsemuodostuneessa tuomiokunnassa ja siis omasi suuren vaikutusvoiman. Tämä verenjanoinen ja kunniahimoinen raatiherra, jolla ei ollut muuta elämän tarkoitusta kun rikkauksien kokoominen, vallan ja arvon saaminen, ei tahtonut loukata rikasta Mariaa ja antoi sen vuoksi runsaita lupauksia ja vakuutuksia sääliväisyydestänsä Theophiloa kohtaan. Maria uskoi niitä ja kiiruhti ilmoittamaan Klaudialle toivojansa, joka niistä taas sai rohkeutta. Uppoomaisillaan oleva ottaa pelästymisen toivossa mielellään kiinni mihin tahansa, vaikkapa olkikorteenkin.
Ensimäinen tutkistelemuksen päivä oli tullut, ja korkean papillisen arvonsa vuoksi ei voitu Sadok'ia kieltää olemasta siinä läsnä. Myös Javani oli sinne tullut, mutta, näyttääksensä puolueettomalta, ei hän istunut tuomarein joukkoon, muka syystä että oli sukulaisuuden kautta jäävi. Levottomuudella odotettiin Sadok'ia takaisin, ja kun vihdoinkin hänen äänensä kuului porstuassa, kiiruhtivat kaikki häntä vastaan lukeaksensa hänen kasvoistansa tutkistelemuksen päätöstä. Sadok'in vastaukset olivat kiertävät.