Marcello kertoi tarkoille kuulijattareillensa kaikki kohdat kääntymisestänsä Romassa ja kuunteli sitte ilolla heidän kertomuksiansa. Nyt oli kerrassaan pelkonsa sisarensa ja Naomin tähden haihtunut; hän näki ja huomasi Herran tehneen ihmeitä heissä, ja hänen ilonsa oli vielä sitä suurempi kun hän ei koskaan ollut uskaltanut täydellisesti toivoa tätä onnea. Kauan ei myös viipynyt, kun hän huomasi että mieltymisensä Naomiin oli vastattu, ja ilman vaikeuksia sai hän häneltä lupauksen saada hänen vaimoksensa, jos kummankin vanhemmat antavat siihen suostumuksensa. Niin kauvan kun sota kesti ei yhdistämistänsä käynyt toivominenkaan, sillä Naomi ei millään ehdolla tahtonut jättää vanhempiansa, kaikkein vähimmän äitiänsä joka viime aikoina oli käynyt heikoksi raihnaiseksi. Marcello kiiruhti yksityisesti puhuttelemaan Sadok'ia ja pyysi häneltä Naomin kättä. Hänen pyyntönsä ei ollut varsin odottamatoin Sadok'ille, sillä hän oli kauan aavistanut tyttärensä taipumuksen; koski kyllä se häneen, että tyttärensä oli kiintynyt romalaiseen, kansansa viholliseen, mutta monessa suhteessa oli Sadokin entiset mielipiteet muuttuneet, ja kun hän tiesi ett'ei Naomi milloinkaan antaisi kättänsä juutalaiselle, suostui hän, vielä sitä mieluummin, kun ei voinut kieltää, että jalo, oikea tuntoinen Marcello tulisi olemaan luotettavin maallinen turva hänen rakkaalle tyttärellensä. Iloisena kiiruhti Marcello ilmoittamaan Naomille isän suostumuksen, ja onneen, joka niin odottamattomasti olivat saavuttaneet, otti todellisella ilolla osaa niin Klaudia kuin Juditha ja Amatfiah'kin.

Kahdeksan päivää oli kulunut matkustajain tulosta Joppeen, ja laiva, joka sieltä tuli lähtemään Ephesoon, oli ottanut lastinsa. Amatfiahn käskettiin toimittamaan kaikki tavaransa laivaan, kun ankkuri piti nostettaman seuraavana aamuna aikaseen. Se oli vaikea ja raskas hyvästi jättö, jonka ystävät nyt ottivat toisiltansa, ja se olisi ollut vielä vaikeampi jos ei Sadok olisi kiiruhtanut selittämällä, että hän oli saanut semmoisia sanomia Javanilta, mitkä pakoittivat hänen kiiruimmiten rientämään takaisin Jerusalemiin. Heti kun Amatfiah perheinensä oli astunut laivaan, palasivat Sadok tyttärenensä Lyddaan Rufon ja Marcellon seuraamana. Tässä erosi heidän tiensä, ja suhteet olivat nyt ihan toiset, kun seuraavan kerran toisiansa tavatessa.

KAHDEKSASTOISTA LUKU.

Kotio tultuaan hämmästyivät Sadok ja Naomi, kun näkivät, miten turmiollisesti suru oli vaikuttanut Salomen sekä näköön että muuten ruumiin ryhtiin. Hän oli aina ollut heikko ja terveydeltänsä huono ja äskeiset surulliset tapaukset olivat murtaneet hänen voimansa ja lannistaneet hänen sielunsa lujuuden. Naomi koetti kaikin tavoin lohduttaa ja elähyttää häntä, mutta turhaan. Hänen sielunsa oli täytetty synkillä aavistuksilla tulevista onnettomuuksista, ja vaikka hän aina oli yhtä herttainen ja lempeä kuin ennen, oli kuitenkin hänen äänessään ja silmäyksissään uneksivainen suruisuus, mikä vaikutti Naomin sydämessä surullisen pelon tunteen.

Bethetsobin Maria oli uudestaan muuttanut omaan taloonsa ja ottanut pienen poikansa kanssaan, mutta tämä oli niin kiintynyt Salomeen ja Naomiin, että hän mielukkaammin vietti suuren osan päivää heidän luonansa ja viattomilla leikeillään ja iloisilla joruillaan auttoi Naomia haihduttamaan äidin surullisuutta. Ajattelematoin ja kevytmielinen Maria oli uudestaan jättäynyt huvituksiin ja hekumalliseen elämään ja pian unhotti kaikki, mitkä häntä olivat mielyttäneet asuessaan Sadok'in talossa.

Sadok itse oli nyt harvoin kotona, sillä hänen neuvojansa ja ansioitansa käytettiin nyt yhtenään kaupungin hyväksi. Hän oli innolla ottanut osaa Javanin ehdotukseen, että Simoni otettaisiin ylimmäiseksi päälliköksi kaupungissa. Kun tätä asia varten kaikki tarpeelliset valmistukset olivat tehdyt, lähetettiin Javani kutsumaan Simonia ja hänen joukkojansa pelastamaan kaupunki tyrannisien seloottien käsistä.

Kohta sen perästä kun hän Jerusalemista oli lähtenyt, hämmästytettiin sen asujamia huhulla, että Vespasiano joukkoinensa oli tulossa kaupunkiin. Levottomana seisoi kansa kaupungin valleilla odottamassa Simonia, jota nyt pitivät ainoana pelastajanansa. Häntä odottaessaan näkivät eräänä päivänä lukuisan romalaisen ratsujoukon tulevan kaupunkia kohden. Pelko valtasi kaupungin asujamet tämän nähdessään, mutta haihtui pian kun ratsastajat muutaman päivän perästä lähtivät pois, kun olivat tulleet vakuutetuiksi onnettomasta tilasta kaupungissa, jossa eri puolueet kokivat toisiaan repiä ja masentaa ja siten itse kevensivät romalaisten tulevaa työtä.

Romalaiset päälliköt olivat tällä aikaa rynnänneet Idumeaan ja valloittaneet siellä kaupungit yhden toisensa perästä, jolla ajalla Simeonin oli täytynyt joukkonensa olla Massadassa alallaan. Mutta tuskin olivat romalaiset lähteneet pois, kun Simoni Javanin kanssa, joka oli tullut hänen luoksensa Massadassa, lähti liikkeelle ja hävittäin sekä ryöstäen kulki Jerusalemia kohden, jossa hän luuli asujanten ilolla avaavan hänelle portit. Mutta siinä hän kuitenkin pettyi. Sen perästä, kun romalainen ratsujoukko oli lähtenyt, oli puolue, joka vastusti Simonin päästämistä kaupunkiin, päässyt voitolle ja piti portit suljettuna hurjalle ryöväripäällikölle, joka julmistuneena tästä ereyksestänsä, antoi tappaa jokaisen kaupungin asukkaan, joka uskalsi muurien ulkopuolelle. Muurien sisällä taas vallitsi ryöväys, murhat ja väkivalta, joita teki Giskalan Johanin laista väliä pitämättömät joukot, jotka puettuna kalliisiin vaatteisin kulkivat pitkin katuja ja houkuttelivat kansaa yhteen joukkoon saadaksensa sitte hyökätä sen päälle ja tappaa turvattomia ja mitään pahaa aavistamattomia ihmisiä. Ei siis kumma, jos turvatoin kansa etsi turvaa ja myös monta valistuneimmistakin toivoi Simonin tulevan kaupunkiin. Mutta Johan oli voimakas, ja jos hänen puolueensa vaan olisi pysynyt yksimielisenä, niin varmaan ei Simoni milloinkaan olisi saanut kaupunkia haltuunsa.

Tosin ei kauan kulunut, ennen kun eripuraisuus pääsi valtaan idumealaisten ja selootien välillä ja viimeksimainittuin päälle hyökättiin eräässä palatsissa lähellä temppeliä, jonne Johan oli koonnut kaikki ryövätyt aarteensa. Johan'in täytyi mitä kiireimmiten paeta temppeliin. Idumealaiset rupesivat nyt ryöstämään rikasta ja hyvin varustettua aarrehuonetta, jonka olivat saaneet haltuunsa, mutta kun olivat paraillaan ryöstämässä, karkasi heidän päällensä selootit, joilla nyt oli ylivoima puolellaan. Idumealaiset pitivät neuvottelun, jossa tulivat päätökseen, että ainoa pelastuminen heille oli kutsua Simoni kaupunkiin. Ylimmäinen pappi Mathias, jolla oli suuri vaikutus kansaan ja nyt virkaveljiensä kanssa oli kutsuttu neuvotteluun, puolusti kaikin voimin ehdotusta ja tarjoutui itse menemään Simonin luokse ja kutsumaan häntä kaupunkiin. Hän tekikin niin ja harhateille johdetun kansan ilohuutojen raikuessa tuli Simoni väkinensä kaupunkiin ja otti haltuunsa sen kukkulaiset paikat.

Niin oli Simoni saanut Jerusalemin allensa kansan ja ylimmäisten pappien omasta tahdosta; ja tästä puhuessaan sanoo Josepho historian kirjoittaja: