Sitten kun hän oli kadonnut näkyvistä, palasi Javani sotamiesten luokse, jotka vielä seisoivat samalla paikalla. Heidän vihansa ei vielä ollut lauhtunut ja laimentaaksensa sitä antoi hän heille luvan sammuttaa verenjanoansa onnettomalla vartialla, joka säälien isäntänsä tytärtä, oli rikkonut annetun käskyn. Silmänräpäyksessä hyökättiin hänen päällensä, hän hakattiin ales ja runneltiin, jonka jälkeen hänen ruumiinsa asetettiin Sadokin portille varotukseksi Naomille, ettei enää heittäisi itseänsä ja omiansa vaaraan.
Salome oli kannettu penkerykselle ja hän lepäsi siinä, kun Naomi palasi, tavallisella vuoteellansa entistä vaaleampana ja kovasti liikutettuna, mutta hilpeän ilon kuvaus kasvoillansa.
"Missä olet ollut, lapseni?" sanoi Salome. "Olet viipynyt kauan poissa. Oletko käynyt Marian luona ja tuonut nämät ihanat hedelmät hänen puutarhastansa?"
"Ei, äitini, Marian puutarha on aikaa sitten ryöstetty kaikesta mitä siellä oli. Nämät viinarypäleet olen poiminut meidän puutarhastamme."
"Mitä tarkoitat? Oletko rohjennut mennä muurin ulkopuolelle? Ethän lienekään ollut niin vallatoin?"
"Minä näin sinun kuivat huulesi ja kuumeentapaisen janosi; enkö olisi koettanut hankkia sinulle lievitystä vaivoissasi?"
"Jumala sinua siunatkoon, lapseni, mutta vaara oli kovin suuri, etkä sinä saa tehdä sitä uudestansa."
"Oi, ei; sitä en enää tahtoisi tehdä," vastasi Naomi huokauksella. "Näetkös, äitini, meidän puutarha pannaan puhtaaksi ja autioksi; sen kauniita puita ja viinaköynnöksiä ei ole enään. Meidän omat maanmiehemme hävittävät, mitä vihollinen on jättänyt koskematta."
Naomilla oli oikein. Huolimatta Javanin varoituksista riensivät sotamiehet puutarhaan, riistivät hedelmät puista ja hakkasivat niitä sitten maahan niin monta, kuin taisivat. Tämä hävittämisen näky oli nyt Naomin silmäin edessä.
Hän käänsi päänsä toisaalle, ettei hänen kauemmin tarvitseisi nähdä tätä. Hänen huomiotansa veti onneksi puoleensa pieni David, joka juosten tuli hänen luoksensa. Hän oli tottunut joka päivä tulemaan Sadokin huoneesen saamaan ruokaa ja Naomi oli aina säästänyt pienelle suosikillensa jonkun herkkupalan, jota hän itse ei hennonut maistaa. Nyt tarjosi hän tälle viinarypäletertun ja pieni poika poimi muutamia rypäleitä, jotka hän ahnaasti söi. Mutta äkkiä hän hillitsi itsensä ja huudahti: