" Minä ", sanoi vanha. Silmäni näkivät hänen, kun opetuslapset olivat hänen ympärillänsä; minun käteni koskivat hänen pyhään ihmiselliseen olentoonsa, minun korvani kuuntelivat hänen suloista ääntänsä, sydämeni uskoi ja oli lohdutettu. Olin yhdessä hänen murheellisten opetuslastensa kanssa ylösnousemisen päivänä, kun olimme kokoontuneet valittamaan hänen kuolemastansa ja kadonneista toivoistamme; pelkäsimme juutalaisia ja olimme sen vuoksi salvanneet ovemme, ja kun istuimme siellä kaikkein enin surussamme, silloin ilmaantui hän keskellämme ja tervehti tavallisella tunnetulla äänellänsä: "rauha olkoon kanssanne." Ainoastaan läsnäolijat voivat käsittää tunteitamme tästä odottamattomasta ilmestymisestä. Mutta me emme voineet uskoa että hän oli itse ruumiillisesti, sillä silmämme olivat peitetyt ja emme muistaneet hänen sanojansa, kun hän oli sanonut meille, että hän tapetaan ja nousee ylös kolmantena päivänä; me luulimme sen hengeksi. Mutta hän näytti meille kätensä ja kylkensä, äskettäin teloittajain naulain ja keihään lävistämät — ja silloin iloitsimme, kun näimme että hän oli itse. Minä näin hänen myös toisen kerran, kun hän otti leipää ja söi meidän nähtemme, ett'ei enää ollut epäilemistä hänen ylösnousemisestansa kirkastetulla todellisella ruumiilla. Ja kaikkein viimeksi näin hänen kun hän vei opetuslapsensa Bethaniaan ja sitte, kun oli kehoittanut ja vahvistanut heitä lupauksella ainasesta läsnäolostansa, nosti hän kätensä ja siunasi heitä. Kun kaikkien silmät olivat kiintyneet häneen, kohotti hän itsensä hiljaa ilmaan ja nousi siksi kunnes pilvi otti hänen näkyvistämme. O, kuinka palavana hengestä rukoilimme silloin meidän mennyttä ja koroitettua vapahtajaamme! Ja kun me vielä lakkaamatta katsoimme taivasta kohti, seisoi kaksi taivaallista sanansaattajaa meidän vieressämme loistavissa vaatteissa ja sanoivat: "Te seisotte ja katsotte taivaasen. Tämä Jesus, joka teiltä otettiin ylös taivaasen, on niin tuleva kuin te hänen menevänkin näitte." — Silloin tiesimme me, ett'ei hän enää näkyväisessä muodossa tule maan päälle ennenkuin viimeisenä päivänä, ja me palasimme Jerusalemiin, ilolla ja kiitoksella täytettynä."
"Sananne ovat kummalliset minulle", sanoi Naomi silmänräpäyksen vaitiolon perästä. "En kuitenkaan saata uskoa, että kaikki nämä kummalliset tapaukset olisivat todella tapahtuneet, vaikk'en usko, että tahtoisitte minua pettääkään. Minun ei pitäisi kuunteleman teidän sanojanne, ja isäni, joka on pappina pyhässä temppelissä, tulisi pahoillensa, jos tietäisi minun haastelevan natsarenilaisen kanssa, mutta minä tunnen selittämättömän halun saada enemmän kuulla kristittyin Jumalasta. Näittekö useinkin Jesuksen Natsaretista ennen hänen kuolemaansa? Tiedän hänen, opetuslastensa puheen mukaan, tehneen monta ihmetyötä; meidän oppineet sanovat hänen ne tehneen Beelzebub'in avulla, kuten noidat muinoin. Näittekö koskaan jotakin hänen ihmetöistänsä?"
"Näin, lapseni; minulle osoitettiin armo, että sain olla näkemässä yhden hänen laupiaamman ja suurimman ihmetyönsä. Minä olen Maria, sisar sille Latsarukselle Bethaniasta, jonka hän kuolleista herätti, ja minä näin veljeni nousevan haudasta Jumalan Pojan kaikkivaltiaasta käskystä."
"Ah, kerro minulle, kerro minulle siitä", huudahti Naomi ihastuneena.
"Kyllä, sen teen mielelläni", vastasi Maria; "mutta tule, menkäämme vähän eteenpäin. Minun veljeni haudalle ei ole tästä pitkä matka."
He nousivat ja menivät vähän matkaa eteenpäin menevää tietä pitkin jyrkän vuoren rinnettä. Siellä ja täällä oli syviä halkeamia kalliossa, ja yhden kohdalle niistä, joka oli leveämpi ja syvempi kuin muut, pysähtyi Maria ja antoi Naomille merkin, että astuisi alas muutamia harvoja astuimia, mitkä johtivat vähäiselle, tasaiselle paikalle sen hautakammion suulla, jonne Latsaruksen kuollut ruumis oli haudattu. Täällä istuivat he molemmat kivelle, ja yksinkertaisella, koristelemattomalla tavallansa kertoi Maria vaarinottavaiselle Naomille tapaukset, jotka ovat meille kerrotut Joh. Evang. 11: 1-45.
Kun Maria oli lopettanut, istui Naomi kauan vaipuneena hiljaiseen miettimiseen. Viimein kohotti hän päänsä ja eloisa loisto hohti hänen silmistänsä.
"Ah", huudahti hän, "onko mahdollista, että joku on voinut nähdä sellaisia todistuksia hänen voimastansa ja hyvyydestänsä ja kuitenkin pettämällä saattanut hänen vihollistensa käsiin? Kertomuksenne on hämmästyttänyt ja kummastuttanut minun; olenpa melkein uskoa, että todellakin hän oli Messias. Mutta minkä vuoksi hän sitte oli köyhä, halveksittu, hylätty ja lopuksi ristiinnaulittu? Miks'ei hän musertanut kaikkia vihollisiansa ja omistanut suurta voimaansa ja kohonnut valtakuntansa Juudan kuninkaaksi?"
"Minulla, tyttäreni, kyllä on vastaus näihin kaikkiin muistutuksiin, mutta ei nyt; minä näen seuraajattaresi tulevan ja itse olen väsynyt ja uupunut. Jos joskus taas tapaamme toisemme, tahdon kernaasti uudistaa puheemme ja koettaa saada sen vielä syvemmin teihin vaikuttamaan, kun näen että sanani jo on koskenut sinun nuoreen sydämeesi."
"Jospa saisin useimmin tavata teitä ja enempi kuulla Natsaretin Jesuksesta", sanoi Naomi. "Tiedän, ett'ei isäni sitä suvaitse, mutta uskallan vastustaa hänen tyytymättömyyttänsä. Minä rakastan vanhempiani, jotka ovat niin hyvät ja hellät minulle, ja en tahdo heitä pettää missään muussa tapauksessa; mutta tunnen tämän koskevan sieluni rauhaa, ja suokoon Jumala minulle anteeksi, kun koetan oppia tuntemaan hänen tahtoansa."