Rufo otti jäähyvästit lapsiltansa ja palasi Romaan lupauksella tulla heitä tervehtimään niin pian, kun mahdollista. Tätä lupausta ei hän kumminkaan voinut täyttää ennenkun seuraavana kevänä, mutta silloin ei hän tullutkaan yksin. Häntä seurasi mies, jolla, vaikka ollen vielä nuori ijältänsä, oli kalpealla otsallansa syviä uurtoja kärsimisistä ja hillitsemättömistä himoista. Mutta hänen silmänsä katseet olivat vähemmin ylpeät ja rohkeat, kuin ennen, sillä vankeus ja petetyt toiveet olivat nöyryttäneet hänen sydämmensä, joka kerran hehkui kunnian- ja kostonhimosta. Ilon ja helleyden kyyneleitä vieri hänen poskipäillensä sulkiessansa Naomia syliinsä ja ojentaessansa kätensä hänen miehellensä sekä Theophilolle. Se oli Javani. Rufo oli löytänyt hänet orjuudesta Roomassa ja jalomielisyydellä, joka sopii kristitylle, oli tämä unohtanut kaikki kärsimänsä vääryydet ja ostanut vapaaksi nuoren, ylpeän fariseuksen.
Herran kuritus ei ollut jäänyt kokonansa vaikuttamatta Javaniin. Hän ei milloinkaan unohtanut isänmaatansa, eikä koskaan lakannut suremasta sen häviötä, mutta tämä ei tapahtunut samalla kiukkuisella katkeruudella kun ennen, sillä hän oli tottunut pitämään ne vitsaukset, jotka kansaansa olivat kohdanneet, ansaittuna kurituksena heidän synteinsä tähden ja toivomaan sen loistosaa uudestansa rakentamista, kun se Jesus, jonka nimeä hän niin usein oli pilkannut, palajaa taivaan pilvissä kaikkein pyhien enkeleiden kanssa istumaan isänsä Davidin valta-istuimella ja hallitsemaan kansaansa ijankaikkisesti.