Entäs Luxenbourggalleriassa sitte! Jo pihalla on useampia kauniita ja liikuttavia teoksia, ja kun astut sisään, on vastassasi koko lumimetsä ihania veistokuvia, niin että niiden kauneus katsojaa kerrassaan häikäisee! Katso esim. tuota Moreau-Vauthierin täytelästä bakkantolaisnaista, joka elävästi johdattaa mieleesi Dannekerin kuuluisan rehevän bakholaisnaisen tiikerin selässä, ja Leconstierin liikuttavaa koiraperhettä, kuuluisan Meunierin kahta työmiestä työssä (sangen realistista suuntaa) ja — last, not least, G. Michelin Dans la rêve (= unelmissa), naista, jonka kasvojen yli, vaikka ovat kovaan marmoriin veistetyt, hiljaa hiipii unelmien suloinen hengetär. Sisimmissä huoneissa on Lepagen, Mesonnier'en, Bretonin, Rosa Bonheurin, Laurensin, Bonnatin tunnettuja teoksia, eri huoneissa "impressionistein" ja ulkomaalaisten teoksia, myös Edelfeltin "jumalanpalvelus saaristossa".

Paljon, sangen paljon kaunista saa nähdä näissä molemmissa kokoelmissa, mutta paljon on sitä muuallakin. Menin eräänä iltana oopperaan, suureen oopperaan Gounodin Faustia kuulemaan. Oli sekin taivaallinen nautinto, niinkuin olisi ollut enkelien kuorossa, vaikka itse perkelekään ei laulanut huonoimmin. Mikä suuremmoinen sisustus, Garnierin suuret portaat, Baudryn plafond-maalaukset ja häikäisevän komea foyeri. Ja ylen suuremmoinen balletti Brockenin laaksossa viimeisen näytöksen kolmannessa kuvauksessa. Niin tanssi kerran varmaankin Kreikan kepeäjalkainen Terpsichore!

Ja kun menee Pariisin kuolleitten pääkotiin, Père Lachaise'n hautausmaalle, on heti vastassa taideluoma, jonka tähden yksin maksaa vaivaa matkustaa Pariisiin, Bartholomen "Aux morts" (kuolleille), jota hän monta vuotta valmisteli, mutta josta onkin syntynyt mitä ihanin ja liikuttavin kuvaryhmä. Yläpuolella näkyy pimeä kuoleman portti, siitä sisään astuu mies ja nainen, joka on pannut oikean kätensä miehensä olkapäälle, molemmin puolin porttia on tulossa koko joukko ihmisiä, toisten kasvoissa kuvastuu epätoivo, toisten taas resignatsiooni, toiset itkevät, toiset ovat heittäytyneet maahan, alempana nostaa "elämän haltija" arkun kannen, jonka alla makaa mies, nainen ja heidän pikku lapsensa. En tiedä, voisiko liikuttavaisempaa ja samalla yksinkertaisempaa, henkisesti ylentäväisempää keksiä! Muutenkin, vaikka ei Père Lachaise vedäkään vertoja esim. Milanon ylen komealle marmoricimeterolle, on siinä paljon katsottavaa. Tuossa on — en puhu Thiersin ja Perierin suurista monumenteista — runoilijan Alfred de Mussetin hauta. Sitä verhoo yksinkertainen salava. Ja alempana seisoo seuraavat Mussetin kauniit sanat:

Rakkaat ystäväni, kun olen kuollut,
Istuttakaa haudalleni salava;
Rakastan sen itkettyneitä lehtiä
Sen kelmeys on minulle rakas ja suloinen.
Ja sen varjo on oleva kepeä
Sille haudalle, jossa minä nukun.

Tuossa hautausmaan toisella puolella on Abelardin ja Heloisen hautapatsas, niiden, jotka rakastivat toisiansa nuoruuden hehkuvalla rakkaudella ja jotka kaikesta huolimatta toisiinsa yhtyivätkin, mutta joiden kuitenkin vihdoin täytyi lopettaa elämänsä kummankin yksinäisessä luostarikopissa. Menin hautausmaan viimeiselle äärelle. Siellä tapasin tuon kiihkeän revolutsioonitaistelijan Blanquin haudan, jonka kuihtuneen ruumiin muodot alustalle on vaskesta muovaillut kuuluisa Dalou, tasavallan patsaan luoja Place de la nationella. Hän, joka istui puolen elämäänsä vankiloissa, on nyt saanut rauhan ja aina näkee täällä, kuten Abelardin ja Heloisenkin haudalla tuoreita seppeleitä laskettuina lukuisain ihailijoiden puolesta. Vartijan silmiin ilmestyi kummallinen ilonloiste, kun häneltä kysyin Blanquin hautaa ja hän kävi sangen puheliaaksi! — Komein hauta, mikä Pariisissa on, on kuitenkin Invaliidikirkossa. Se on tuon mahtavan titanin, viimeisen "maailmanvallan luojan", keisari Napoleon I:n hauta. Se on ylen suuri sarkofaagi punaisesta suomenrajaisesta graniitista kryptanmuotoisessa rakennuksessa, jota yläreunuksen laidalta saapi katsella häikäisevän keltaisessa alumiiniumvalossa, joka kuorosta heijastaa — kaikki on suuremmoista, yksinkertaista ja tekee katsojaan erinomaisen mahtavan vaikutuksen.

Napoleonin haudalta menin Eiffeltornille, maailman korkeimpaan (300 metr.) rakennukseen. Nousin nostokoneella sen ensimmäiseen kerrokseen, jossa on teatteri, kauppapuoteja, kylpylaitos y.m. Sieltäkin näytti maailma pieneltä. Mutta kun tulin huipulle, silloin vasta oikein näin, miten vähäpätöinen olento ihminen tuolla alhaalla on ylhäältä katsottuna. Ruma, mutta tavattoman upea sittenkin on tuo Eiffeltorni.

Kun katselee Pariisia joltakin ylhäiseltä paikalta, esim. juuri Eiffeltornista, ei voi muuta kuin kummastella viheriöitsevien alojen ja puistojen paljoutta. Pitkin Seinevirtaa Tuillerien ja Champs Elysséen komeat istutukset ja rehevät puut, tuossa taas Luxembourg-puisto kauniine suihkulähteineen, tuossa Jardin des plantes monine kukkakokoelmineen ja eläimineen, etenkin nuo molemmat ihanat Bois de Boulogne suurine hienotekoisine järvineen ja eläintarhoineen ja Buttes Chaumont kaupungin melkein äärimmäisessä koillislaidassa, jossa vuoren sisään on kaivettu käytäviä näköalatornille saakka sen huipulla suuri järvi ja komea vesiputous luolineen alapuolelle muodostettu ja jonka viheriällä, kauniilla nurmikolla tämän kaupunginosan köyhät pienokaiset saavat mylleröidä mielensä mukaan.

Pariisissa seisoo myös gootilaisen rakennustaiteen ylpeys, Notre-Damen suuremmoinen katedraali. Ulkoa se on komeampi kuin sisäpuolelta, vaikka sitäkin siellä käydessäni kohotti melkoisessa määrässä paavin kuoleman johdosta sen keskelle asetettu musta (tyhjä) sarkofaagi ja suuremmoinen surupuku, joita tuhansia ihmisiä tulvaili katsomaan. Seine joen pohjoisrannalla on eriskummallinen Madeleine-kirkko — täydellinen kreikkalainen peripteros, joka saapi valonsa kolmen kuppelin kautta katossa. Mutta ihanin kaikista Pariisin kirkkorakennuksista on sittenkin mielestäni tuo Ludvikki Pyhän Kristuksen kruunua ja ristinkappaleita varten rakennettu La Chapelle: hämmästys ja ihailu valtaavat ihmisen, kun hän astuu varsinkin sen yläkertaan, entiseen hovikirkkoon, todelliseen lasikirkkoon, sillä se näyttää olevan pelkkiä, ihmeen ihania lasimaalauksia! — Elämä on täynnä vastakohtia! Lähellä Notre-Damea ja La Chapellea on La Morgue, jossa lasiseinän takana saapi nähdä ne, jotka ovat tuntemattomina ruumiina löydetyt, jotta omaiset voisivat tuntea ne ja periä omaisensa itsellensä. Kauhea oli minulle noitten silloin seitsemän ruumiin näkö eri asennoissaan, kuoleman kalpeina, kangistuneina!

Mielelläni kiiruhdin täältä ulos Versaillesin komeaan puistoon, jossa sain nähdä yhden ainoan lammen ympäri yhtaikaa 40 (!) eri suihkulähdettä kohoavan korkealle taivasta kohti, ja sen avaraan linnaan, Ludvikki XIV:n upeaan asuntoon, jossa on Horace Verneten ja muitten joskus 50 askeleen pituisia tauluja, Ranskan suuruuden ja mahtavuuden kuvauksia, ja perässä tuo ylen komea peilisali (toinen pitkä seinä on pelkkiä peilejä), jossa Saksan keisarikunta perustettiin.

Pariisin kirjallisista harrastuksista en tässä voi puhua. Olkoon vaan mainittu, että sen kansalliskirjasto entisessä Mazarinin palatsissa on loppumaton tiedonaarteisto, jossa myöskin saa nähdä Voltairen, Rousseaun, Molièren y.m. käsikirjoituksia ja vanhoja kirja-tuotteita (ensimäisiä raamattuja v. 1460 j.s.k.), komeita kameoita (kuuluisa "Auguston apoteoosi") y.m.