— Kuten käskette, — vastasi Tshing, — palvelijanne tottelee.
Näin sanoen hän astui liharuhmun luo, valitsi kymmenen naulaa puhdasta sianlihaa, hienonsi sen ja pyöritteli palloiksi.
Sillä välin oli majatalon vartia sitonut vaatteen päänsä ympäri ja rientänyt lihakauppias Tshingin luo ilmottamaan vanhan Kinin ja tämän tyttären lähdöstä. Mutta kun hän näki Lo Tan istuvan Tshingin puodissa, hän ei uskaltanut astua sisään, vaan asettui turvallisen matkan päähän räystään alle, mistä teki huomioitaan.
Kokonaisen tunnin oli Tshing valmistanut lihapalloja, ja kun ne nyt vihdoin olivat valmiit, hän kääri ne lotos-kukan lehteen ja virkkoi:
— Herra kapteeni, minä lähetän palvelijan tuomaan tämän kotiin.
— Miksi niin? — murahti Lo Ta. — Kyllä me vielä ehdimme!… Minä tarvitsen vielä kymmenen naulaa hienoksi hakattua silavaa ilman vähintäkään lihaa.
Lihakauppias rohkeni lausua arvelunsa, että liha oli luultavasti piirakoita varten. — Mutta, — jatkoi hän, — mihin te tarvitsette hienonnettua silavaa?
Lo Ta aukaisi silmänsä niin suuriksi kuin sai, katsoi tuimasti lihakauppiaaseen ja sanoi:
— Niin kuuluu käsky, jonka nuori päällikkömme antoi. Pitääkö teidän sitä vielä harkita?
— Ei suinkaan, — vastasi Tshing. — Te olette aivan oikeassa! Ainahan silavaa tarvitaan. Minä hienonnan sitä heti.