— Minä pidän meidän talollemme kunniana vastaanottaa teidän ehdotuksenne. Se tulee käymään helposti. Mutta täällä olisi teetä! Olkaa hyvä!
Kun tee oli juotu, kutsui johtaja apulaisensa neuvottelemaan Lo Tan munkiksi rupeamisesta ja käski kyökkimestarin pitää huolta kasvisateriasta. Sen jälkeen neuvottelivat luostarin ylimmät virkamiehet salaisesti keskenään ja tulivat siihen tulokseen, ettei Lo Ta lainkaan näytä maailmaan kyllästyneeltä. Päinvastoin, hänen silmissään oli uhmaa ja ylpeyttä. Ja he sanoivat sairaanhoitajalle:
— Mene pitämään seuraa vieraille, jotta me saisimme vielä harkita asiaa.
Hoitaja nousi paikaltaan ja pyysi sihteeriä ja Lo Taa astumaan vierashuoneeseen. Mutta luostarin johtajan apulainen esitti sillä välin omasta ja toistenkin puolesta johtajalle, että tämä mies, joka nyt tahtoi ruveta munkiksi, näytti kovin väkivaltaiselta ihmiseltä. Hän oli kopea ja katsannoltaan villin näköinen, ja he neuvoivat sentähden kaikissa tapauksissa kieltämään häneltä pääsyn, jottei luostari myöhemmin joutuisi kärsimään hänen tähtensä.
— Mutta hän on meidän suojelijamme, sihteeri Tshaun sukulainen, — virkkoi johtaja, — emmekä me voi suvaita, että hänen harras aikomuksensa tulisi näin kevytmielisen arvelun tähden kumotuksi. Minä sanon teille kaikille, että voitte pelotta luopua epäilyksestänne. Mutta odottakaa hetkinen, kunnes olen vielä harkinnut asiaa.
Näin sanoen johtaja sytytti suitsutusastian, nousi mietiskelypaikalleen, nosti jalkansa ilmaan, luki rukouksen ja vaipui sitten jonkunmoiseen tiedottomuuteen, kunnes suitsuaminen oli sammunut. Senjälkeen hän tuli taas tajuihinsa ja sanoi munkeille:
— Antakaa hänen ruveta munkiksi! Tämä mies on kuin tähti taivaalla. Hänellä on rehellinen sydän, mutta vaikka hän nykyään onkin vaikeasti johdettavissa ja hänen mielenlaatunsa on itselleen epäsuotuisa, muuttuu hän vähitellen hartaaksi, ja hän on tekevä hyviä töitä. Kukaan teistä ei tule saavuttamaan hänen suuruuttaan. Muistakaa minun sanani älkääkä missään tapauksessa vastustako hänen pääsyään.
— No niin, — sanoi apulainen, — jos kerran johtajamme ottaa hänet suojelukseensa, niin emme me saata tehdä mitään muuta kuin noudattaa johtajamme mieltä. Me voisimme vain esittää vastaväitteitä, mutta koska hän ei ottaisi niitä kuuleviin korviinsa, olisi se turhaa.
Nyt kutsutti luostarin johtaja sihteerin ja muut läsnäolijat luokseen aterialle. Senjälkeen kirjotti lukkari luettelon, ja kun sihteeri Tshau oli suorittanut maksut, annettiin taloudenhoitajalle toimeksi munkkipuvun hankkiminen. Seitsemässä päivässä piti kaiken olla suoritettu. Vitkastelematta johtaja valitsi onnellisen päivän ja suotuisan hetken juhlamenoja varten.
Kun oli juhlamenojen määrä tapahtua, soitettiin kelloja ja päristeltiin rumpuja, ja koko luostarin väestö kokoontui johtajansa käskystä lakihuoneeseen. Munkit, joita oli runsaasti puolisen tuhatta ja jotka olivat puetut juhlakasukkoihinsa, asettuivat kahteen riviin totuudenistuimen eteen. Sihteeri Tshau kantoi hopeaisen lahjansa esiin, asettui istuimen eteen osottaen sille jumalallista kunnioitusta ja ilmotti pyyntönsä.