— Hyvä isä, kyllä se siinä tapauksessa tulee olemaan ruman näköinen eikä suinkaan käteväkään. Antakaa minun tehdä se kuudenkymmenenkahden naulan painoiseksi. Sellainenkin olisi vielä kuin myllytukki. Mutta jollette jaksaisi sitä heilutella, niin älkää sitten minua syyttäkö. Ja mitä miekkaan tulee, niin kyllä minä ne tunnen. Teräs on oleva mitä parasta ja työhön ryhdyn heti.
— Paljonko ne tulevat maksamaan?
— Minä en pyydä liikoja. Alin hinta olkoon viisi taelia.
— Hyvä on! Minä maksan niistä pyytämänne viisi taelia. Mutta tehkäähän se hyvin, niin lisään runsaan juomarahan.
Ja hän antoi viisi taelia sepälle, joka vielä vakuutti:
— Kyllä minä ryhdyn heti työhön.
— Ettekö huolisi viinaryypystä minun seurassani? — kysäisi Lo Ta.
Mutta seppä kielteli:
— Isä hyvä, luvallanne en minä nyt tahtoisi tehdä teille seuraa.
Minulla on paljon työtä.
Lo Syvähenki läksi pajasta, mutta tuskin hän lienee ollut siitä puolen sadan askeleen päässä, kun hän huomasi erään väkijuomakaupan ilmotuksen riippuvan vesikourussa. Hän huiskasi oviverhon syrjään, astui sisään ja istuutui. Sitten hän koputti pöytään ja huusi lujasti: