Pari kolme kertaa koetti hän vielä onneaan muissakin puodeissa, mutta yhtä huonolla menestyksellä. Ja hän tuumi:
— Täytyypä keksiä keino millä pettää nuo lurjukset, muuten en saa pisaraakaan maistaa.
Pitkänpuoleisen matkan päässä näistä puodeista kylän toisessa päässä oli mantelipuiden suojassa pieni talo, jonka katolla näkyi väkijuomakaupan merkki. Lo Syvähenki läksi sinne, ja kun hän pääsi selville siitä, että sielläkin myydään viinaa, hän astui sisään, istuutui ja nojaten väsyneesti ikkunalautaa vasten sanoi:
— Isäntä, olkaa hyvä ja myykää matkustavalle munkille vähäsen viinaa.
Isäntä katsoi häneen tutkivasti ja kysyi:
— Mistä te tulette, herra munkki?
— Minä olen pitkällä matkalla ja jouduin sattumalta tähän kylään.
— Mutta jos te olette Viidentaulunvuoren luostarista, niin en minä siinä tapauksessa uskalla teille mitään väkevää myydä.
— Ei, en minä sieltä ole! Tuokaa nyt pian.
Isäntä päätti Lo Tan muodosta ja puheesta, ettei hän ole paikkakunnan asukkaita, ja kysyi: