Ja Lo Syvähenki ryntäsi suojusaidan yli toisen patsaan päälle ja iski sitä jalkoihin niin vimmatusti, että kuului ensin ritinää ja rätinää ja sitten hirvittävä jyrähdys: Hänen ylhäisyytensä herra Porttivahti suistui valtapaikaltaan ja makasi nyt häväistynä tomussa. Mutta Lo Syvähenki huitoi yhä aseillaan ja nauraa räkätti kuin mielipuoli.
Kun luostarinjohtaja sai kuulla, mitä ulkona oli tapahtunut, hän sanoi käskevästi:
— Älkää haastako riitaa hänen kanssaan, vaan täyttäkää velvollisuutenne.
Johtajanapulainen, kyökkimestari, lukkari ja muut luostarin ylemmät virkamiehet kokoontuivat johtajan huoneeseen kertomaan, että se villipeto on tänään taas hurjassa humalassa, koska on hajottanut koko toisen puolen kesämajaa ja kaatanut kuvapatsaan portin luota. Ja he tiedustelivat, mitä nyt pitäisi tehdä.
— Minä luulen, — vastasi johtaja, — että itsepä maan keisarin täytyisi väistyä sellaisessa tilassa olevan ja niin väkevän soturin tieltä. Sitä suuremmalla syyllä meidän! Jos hän on kuvapatsaan särkenyt, niin hänen suosijansa korvaa sen uudella, ja jos hän on kesämajan hävittänyt, niin tuo suosija rakennuttaa sen uudelleen. Jättäkää hänet vain tänään rauhaan.
— Mutta se kuvapatsas on portin suojelushenki, — sanoivat munkit. —
Kuinka me voisimme suvaita, että se särjetään?
— Jos te viskaatte minulle tuollaisen kysymyksen, — intti johtaja, — niin vastaan siihen, että vaikka hän särkisi luostarin kallisarvoiset Buddha-kuvat, saatikka sitten portti patsaita, niin me emme voisi häntä estää. Kaikki, mitä nyt voimme tehdä, on antaa hänen olla rauhassa. Ettekö nähneet, kuinka hän viime kerralla raivostui aivan vähäisen vastustuksen tähden?
Munkit poistuivat ja arvelivat mennessään, että heidän johtajansa on suuri raukka. Mutta portinvartioille he huusivat:
— Vartiat, älkää millään muotoa avatko porttia, vaan pitäkää häntä tarkasti silmällä!
Mutta kun Lo Ta kuuli heidän huutonsa, hän ärjäsi portin takaa: