Syvähenki seurasi luostarinjohtajaa, sittenkun tämä oli käskenyt erään ylemmän virkamiehen lepyttämään hartaustoimituksessaan häirittyjä munkkeja ja johtamaan heitä paikoilleen makuusuojaansa ja auttamaan haavotettuja ja ruhjottuja.
Seuraavana päivänä piti luostarinjohtaja apulaisensa kanssa neuvottelun. He tahtoivat antaa Syvähengelle rahaa ja lähettää hänet menemään, mutta pitivät kuitenkin parempana ilmottaa asiasta sihteeri Tshaulle.
Johtaja kirjotti siis kirjeen ja lähetti kaksi palvelijaansa viemään sitä herra Tshaulle hänen kesäasuntoonsa. Heidän oli määrä odottaa vastausta. Herra sihteeri luki kirjeen ja tuli neuvottomaksi, mutta kirjotti vastauksen luvaten korjata kesämajan ja hankkia uuden porttipatsaan ja sanoi yhtyvänsä arvoisan johtajan mielipiteeseen, että Syvähenki olisi lähetettävä jonnekin muualle, koska hän oli niin paljon pahaa aikaansaanut.
Luostarinjohtajan luettua vastauksen hän käski ensin palvelijansa tuoda mustan päällysviitan, parin kenkiä ja kymmenen taelia hopeata ja kutsutti sitten luokseen Syvähengen, jolle lausui:
— Syvähenki, kun te ensi kerta tulitte humalassa kotiin, minä pidin sitä vain pahana sattumana. Nyt te olette tehnyt itsenne toisen kerran syypääksi tähän rikokseen, vieläpä paljon raskauttavammassa muodossa, sillä te ette ole ainoastaan särkenyt pyhiä esineitä, vaan ahdistanut ja solvaissut munkkeja personallisesti. Teidän menettelyänne ei voida näin ollen enää kauempaa sietää tässä puhtauden ja rauhan tyyssijassa. Ottaen huomioon teidän suojelijanne mielipiteen minä annan teille kirjeen, joka on oleva teille suosituksena toiseen luostariin. Sinne saatte nyt lähteä ja sinne asettua ja täyttyköön siellä teidän kohtalonne. Me emme voi missään tapauksessa pitää teitä kauempaa luonamme.
— Pyhä päämieheni, — vastasi Syvähenki, — minne aiotte lähettää minut, teidän oppilaanne, jotta minä kutsumukseni täyttää voisin?
— Minulla on nuorempi veli, — selitti johtaja, — joka nykyään on »Suuren saarnaajan» luostarin esimiehenä maan itäisessä pääkaupungissa. Hänen nimensä on Tshi Tsing. Tämä kirje, jonka annan teille myötä, on hänelle osotettu, ja hän hankkii kyllä teille paikan, jota voitte hoitaa loukkaamatta omaa luostarillista arvoanne.
Syvähenki kumarsi johtajalle yhdeksän kertaa [hänen olisi pitänyt kumartaa vain kolme kertaa. Yhdeksänkertainen kumarrus osottaa suurinta kunnioitusta ja saattaa tulla vain keisarin, jumalankuvain tai Konfusiuksen osaksi], otti yhden mytyn kainaloonsa, viskasi toisen selkäänsä ja kolmannen, jossa kirje oli, rinnalleen, sanoi jäähyväiset luostarin johtajalle ja veljeskunnalle ja läksi Viidentaulunvuorelta muille maille.
Lo Ta voittaa rosvopäällikön uudella tavalla.
Paikka, johon Lo Syvähenki ensinnä suuntasi kulkunsa, oli pajan läheisyydessä oleva majatalo, jossa hän aikoi viipyä siksi, kun hänen sauvansa ja miekkansa valmistuisivat; sitten tulisi hän jatkamaan matkaa. Tuskin tarvitsee huomauttaa, että jokainen Viidentaulunvuoren munkki iloitsi sydämensä pohjasta nähdessään Syvähengen katoavan kaukaisuuteen ja että hänen suojelijansa, sihteeri Tshau lähimmässä tulevaisuudessa korvasi hänen aikaansaamansa vahingot.