— Jos te olette Viidentaulunvuoren munkkeja, — sanoi ukko, — niin olkaa hyvä ja käykää sisään.
Lo Syvähenki seurasi ukkoa sisään ja kun he olivat istuutuneet, virkkoi vanhus:
— Pyhä veli, teidän ei pidä suuttua, sillä palvelusväkeni ei tiennyt, että te olette tuosta buddhalaisten munkkien kuuluisasta turvapaikasta, ja vaikka meidän talossamme ensi yönä tuleekin olemaan hyvin rauhatonta, tahdon kuitenkin koettaa auttaa teitä.
Lo Syvähenki nousi, nojautui matkasauvaansa, kiitti ukkoa ja sanoi:
— Minä olen teille erittäin kiitollinen, te hyväntahtoinen ystäväni.
Saanko luvan kysyä teidän kunnianarvoisaa sukunimeänne?
— Sukunimeni on Liu, — vastasi ukko, — ja meidän taloamme sanotaan Kirsikkamajaksi. Tästäpä syystä ovat ihmiset ruvenneet nimittämään minua Kirsikkamajan vaariksi. Mutta saanko luvan kysyä teidän munkkinimeänne, pyhä veli?
— Minun esimieheni nimi on Tshi Tshin (uskollinen sydän) ja oma nimeni
Lo Ta, mutta veljeskunnassa minua nimitetään Syvähengeksi.
— Olkaa hyvä ja syökää vähäsen välipalaksi, pyhä veli, — pyysi vanha
Liu, — mutta tuskinpa syötte lihaa, vai kuinka?
— Minä en pidä sitä niin suurena asiana, jos syönkin lihaa ja juon väkeviä juomia, — arveli Syvähenki, — ja sanoakseni teille totuuden, minä en ole pahoin nirsu mitä viinaan tulee, olkoonpa se sitten puhdasta tai sekotettua, valkoista tai värikästä.
— Jos kerran se on asian laita, — nauroi ukko Liu, — että te ette lihaa ettekä ryyppyä viero, niin sallikaa minun käskeä valmistamaan teille syötävää ja juotavaa. Palvelijat hoi, laittakaa oiva ateria ja runsaat ryypyt pöytään!