Kun »lentävä noita» näki toverinsa putoovan, hän menetti rohkeutensa ja yritti paeta. Mutta Shi Tsun seurasi häntä kintereillä, löi hänet miekallaan maahan ja lävisti hänen ruumiinsa. Sillä välin oli Lo Ta iskenyt sillan alle pudonnutta vielä niin rajusti, että tämä paikalla heitti henkensä. Niin olivat nuo kaksi rohkeata seikkailijaa kadonneet kuin unelma. Syvähenki ja Shi Tsun sitoivat heidän ruumiinsa yhteen ja heittivät jokeen.
Kun he sitten astuivat luostariin noutamaan myttyjä, he huomasivat, että kaikki vanhat munkit olivat hirttäytyneet, nähtävästi peläten »rautaisen Buddhan» vihaa. He pistäytyivät myös luostarinjohtajan aution asunnon taa ja näkivät tuon nuoren tytön syöksyneen kaivoon ja hukkuneen. Ei ainoatakaan elävää sielua näkynyt.
Ystävykset löysivät eräästä vaatekääröstä vähäsen hopeata, minkä Shi Tsun otti huostaansa, sekä lihaa ynnä muuta ruokaa. He keittivät nämä ja tyydyttivät nälkänsä tyystin. Sitten he laittoivat matkamyttynsä, tekivät muutamia risukimppuja ja sytyttivät aution, hävinneen luostarin tuleen. Kun tulenlieskat yhtenä suurena patsaana taivasta tavottelivat, he läksivät pois.
Koko yön he kulkivat yhdessä ja kun he seuraavan päivän aamuna saapuivat erääseen kylään, he poikkesivat majataloon aamiaiselle.
— Mitä te nyt oikein aiotte tehdä, — kysyi Syvähenki toveriltaan.
— Lähden tästä Hua Jiniin ja astun kapinallisten joukkoon. Ties sitten, mitä kohtalo osakseni suo.
— Niinhän se on, hyvä veli, — virkkoi Syvähenki ja kaivoi arvokkaan lautasen matkamytystään. — Ottakaa tämä, sillä saatte jonkun verran eväitä itsellenne.
Kylä ei ollut vielä kovinkaan kaukana heidän takanaan, kun tiensä erosivat. Siinä he heittivät jäähyväiset toisilleen ja läksivät sitten kumpikin omalle taholleen.
Lo Ta rupeaa vihannestarhan vartiaksi.
Lähes kymmenen päivän kuluttua Lo Ta saapui pääkaupunkiin. Hän asteli väkirikkaan kaupungin katuja pitkin katsellen hartaasti ympärilleen ja kysellen myymälöistä »Suuren saarnaajan» luostaria.