Kun Syvähenkikin oli kertonut omat seikkailunsa, virkkoi Shi Tsun:
— Veli hyvä, jos teidän on nälkä, on minulla tarjota lihaa ja muutamia piirakoita. — Ja kaivettuaan ruoat esiin lisäsi: — Koska olette unohtanut myttynne luostariin, niin lähdemme yhdessä niitä hakemaan, ja jos ne lurjukset eivät niitä hevillä hellitä, niin kyllä me teemme pian selvää.
— Niin teemme, — lisäsi siihen Syvähenki kiirehtien syömistään. Sitten he tarttuivat aseihinsa ja läksivät tuohon rappiolle joutuneeseen luostariin.
»Rautainen Buddha» ja »lentävä noita» istuivat yhä vielä kivisillalla.
— Ylös, roistot! — huusi Syvähenki heille. — Tällä kertaa ottaakin kovalle!
— Vai syhyy teidän selkänne vielä, vaikka äsken jouduitte alakynteen? — vastasi siihen »rautainen Buddha» nauraen.
Silloin nosti Syvähenki raivostuneena sauvansa ja syöksyi sillalle. »Rautainen Buddha» asettui paljastettu miekka kädessä ja otsa ryppyisenä vastarintaan. Tällä kertaa piti Shi Tsun huolta siitä, ettei »lentävä noita» voinut takaa päin hyökätä Syvähengen niskaan. Sitäpaitsi hänen nälkänsä oli tyydytetty ja hän oli siis sekä paremmissa voimissa että hyvällä tuulella.
Tuima ottelu oli taas käymässä. Lo Syvähenki alkoi jo päästä vastustajastaan voitolle, kun »lentävä noita» yritti taas takaa päin hänen kimppuunsa. Mutta silloin hyppäsi Shi Tsun sillalle huutaen:
— Äläppäs huolii Jätä hänet!
Ja Shi Tsun kävi tuon salakavalan »lentävän noidan» kimppuun. Nyt he olivat niinkuin pitikin, kaksi kahta vastaan. Syvähenki sai vähitellen voiton ja työnsi »rautaisen Buddhan» vihdoin sillan kaidepuun yli.