Syvähenki ei huomannut petosta, vaan astui aivan lähelle likahautaa ottaakseen vastaan heitä ja pyytääkseen heitä astumaan sisään. Kaksi noista maankulkureista, nimeltä Katurotta ja Ruohokäärme, erosi muista lähestyen Syvähenkeä ja polvistuivat maahan toivossa, että hän tulisi auttamaan heitä ylös, jolloin he tarttuivat hänen jalkoihinsa. Mutta Syvähengen mieleen juolahti epäilys, että noilla on paha nahassa, ja hän tuumi itsekseen: — Siinä on sitten omituista joukkoa! He eivät ole sitä eivätkä tätä. Aikovatkohan nuo lurjukset karata kiinni jalkoihini ja viskata minut ehkä tuohon kuoppaan, koska noin kauan tuossa kontillaan könöttävät? Jos he tahtovat silittää tiikerin partaa, niin annanpa heidän tuta myöskin sen käpäliä.
Hän astui nyt lähelle noita kahta maankulkijaa, jotka ojensivat kätensä häntä kohti sanoen: »Teidän nöyrät palvelijanne ovat tulleet ilmaisemaan teille kuuliaisuuttaan.» Mutta samassa tarttui toinen heistä Syvähengen oikeaan toinen vasempaan jalkaan. Ennenkuin he ennättivät nostaa hänet ylös ja viskata kuoppaan, riuhtaisi Syvähenki oikean jalkansa irti ja lennätti Ruohokäärmeen likahautaan. Ja kun Katurotta päästi vasemman jalan pötkiäkseen pakoon, hän sai sellaisen potkun, että lensi toverinsa perään.
Muut maankulkijat ihan kangistuivat hämmästyksestä ja seisoivat mykkinä suut selällään. Kun he sitten yrittivät pakoon, Lo Syvähenki huusi heitä jäämään:
— Joka liikahtaa paikaltaan, sen käy samoin kuin noiden kahden!
He pelkäsivät hievahtaa paikaltaan ja katselivat vavisten noita kahta kapinoitsijatoveriaan, jotka nyt siellä liassa rypesivät. Kuoppa oli näet suuri ja syvä ja täynnä perkeitä ja lokaa ja he olivat suistuneet sinne suin päin. Päästyään vihdoin jaloilleen ja toinnuttuaan ensi säikähdyksestään he huusivat hartaasti pyytäen:
— Kunnianarvoisa, pyhä isä, olkaa meille armollinen!
— Tulkaa tänne, lurjukset, — tiuskaisi Syvähenki, — ja auttakaa noita kahta vaivaista tuolta kuopasta! Ja korjatkaa sitten luunne mitä pikimmin!
He auttoivat molemmat onnettomat toverinsa kuopasta ja taluttivat heidät kurpitsa-aitauksen luo. Mutta kun he olivat niin likaiset, että oli ilettävää lähestyä heitä, komensi Syvähenki nauraa hirnuen:
— Mars, pässinpäät, tuohon vesilammikkoon peseytymään, ja kun te olette puhtaat, tahdon puhua kanssanne!
Kun nuo molemmat juonittelijat olivat lammikossa pesseet itsensä, he saivat toisilta puhdasta vaatetta ylleen. Sitten käski Syvähenki: