— Tulkaa nyt minun asuntooni, ja antakaa minun kuulla, mitä teillä on kerrottavaa puolustukseksenne.
Kun kaikki olivat koolla Syvähengen asunnossa, hän jatkoi:
— Muistakaa, te lurjukset, ettette toista kertaa pidä minua narrinanne. Mutta sanokaahan, keitä ja mistä te olette ja mikä sai teitä sellaiseen roskaiseen juoneen ryhtymään?
Kaikki maankuljeksijat lankesivat maahan hänen eteensä ja selittivät:
— Me olemme tästä ympäristöstä ja elämme mistä sattuu. Tästä vihannestarhasta olemme tottuneet ottamaan hedelmiä, vaikka luostari on kyllä koettanut estää meitä siitä lupaamalla meille palkintoja. Mutta mikäs autti? Entä mistä te, kunnianarvoisa isä, olette kotoisin ja mitenkä on luostarinjohtaja tavannut teidät? Eihän ole teitä ennen näillä mailla näkynyt. Me vakuutamme tästä päivästä saakka olevamme teidän nöyriä palvelijoitanne.
Syvähenki kertoi heille omista seikkailuistaan ja lisäsi sitten:
— Minä ryntäisin vaikka sotajoukon läpi, miksi puhunkaan siis sellaisista raukoista kuin te!
— Se on totta! Se on totta! — huusivat kaikki ja läksivät pois kiitettyään häntä ensin, että oli niin vähällä heidät vapaaksi laskenut.
Seuraavana päivänä päättivät miehet ostaa ruokia ja juomia ja kestitä Syvähenkeä hänen omassa tuvassaan. Mutta kun he saapuivat hänen luokseen, Lo Syvähenki virkkoi:
— Mitä joutavia! Se nyt oli aivan tarpeetonta, että te minun tähteni ryhdyitte sellaisiin uhrauksiin!