— Antakaa minun olla rauhassa, — huusi hän.
— Kas vaan tuota! — hohotti Sii. — Luulisinpä, että minun pitäisi saada olla rauhassa, että vangin pitäisi palvella vartiaansa eikä päinvastoin. Kaikesta huolimatta pelkään, etten voi olla mieliksenne, koskei näinkään lämmin vesi vielä ole riittävän lämmintä!
Tähän tapaan kiusattiin ja pilkattiin Liu Tshungia pitkin iltaa eikä hän mahtanut sille mitään, makasi vain nurkassaan ja kärsi rauhallisesti tuskat. Vihdoin molemmat vartiat pesivät jalkansa ja kävivät levolle.
Seuraavana aamuna nousi Sii muita varemmin levolta ja valmisti aamiaisen. Liu Tshung ei voinut syödä ensinkään ja näytti siltä kuin hän ei jaksaisi käydäkään. Sii sysäsi häntä kepillä kylkeen saadakseen hänet nousemaan makuulta ja Tung, josta sääli vankia kohtaan oli kadonnut, toi parin karkeita ruokosandaaleja, jotka varmaan tulisivat aiheuttamaan kipua jalkapohjissa, ja pakotti Liu Tshungin vetämään ne jalkaansa.
He läksivät varhain matkalle. Mutta ennenkuin he olivat edes penikulman täyteen kulkeneet, olivat Liu Tshungin jalat hiertyneet niin pahasti rikki, että alkoivat vuotaa verta, ja hänen täytyi lopulta voihkia tuskasta joka askeleella. Sii morkkasi häntä siitä ja uhkasi sauvallansa. Mutta Liu Tshung vakuutteli, ettei se ollut uppiniskaisuutta, vaan että hänen oli suorastaan mahdoton kävellä nopeammin.
— Tule, — virkkoi Tung tarttuen häntä käsivarteen, — minä autan sinua eteenpäin.
Tällä tavalla kuljettiin sitten penikulma, jopa toistakin, kunnes he tulivat synkkään villikasvuiseen metsään. Paikkaa sanottiin Metsäsianvuoreksi ja se oli kaikkein vaivalloisin ja rasittavin kohta koko matkalla Hai Fungista Tsang Tshouhun.
Liu Tshung pyysi nyt, että he pysähtyisivät hetkeksi metsään levähtämään. Vartiat suostuivatkin, istahtivat maahan ja heittyivät pian pitkälleen. Mutta he nousivat kohta taas jalkeille ja sanoivat etteivät voi nukahtaa pelosta, että Liu Tshung karkaisi; heidän täytyi siis sitoa hänet puuhun kiinni.
Liu Tshung selitti olevansa rehellinen mies eikä milloinkaan elämässään vielä karanneensa. Mutta vartiat sitoivat kun sitoivatkin hänet kiinni. Kun se oli tehty, otti kumpainenkin sauvansa ja he ilmottivat Liu Tshungille täyttävänsä vain kenraali Kon käskyn, jos nyt tappaisivat hänet tähän paikkaan ja veisivät hänen polttomerkkinsä takaisin todistukseksi kuuliaisuudestaan. Voisivathan he lykätä teon jonkun päivän tuonnemmaksi, mutta sehän pidentäisi vain turhaan tuota vaivalloista matkaa. He pyysivät siis, ettei Liu Tshung heille suuttuisi, jos he nyt täyttäisivät kenraalin tahdon.
— Tulevana vuonna tähän aikaan voisitte te sitten viettää vuosipäivää elämänne merkkitapauksen johdosta, — lopettivat he. — Me olemme tämän jo keskenämme päättäneet, sillä meidän täytyy rientää takaisin.