Kun Liu Tshung tämän kuuli, hän rupesi itkemään ja sanoi:
— Minä en ole koskaan käyttäytynyt vihamielisesti enkä kantanut vihan kaunaa teitä kumpaakaan kohtaan. Oi, ettekö voisi armahtaa minua?! Minä en unohtaisi sitä koskaan, en ikinä!
— Tuo on joutavaa puhetta, — virkkoi Tung. — Me emme mahda sille mitään.
Sii nosti jo painavan sauvansa iskeäkseen sillä onnetonta päähän. Tuossa tuokiossa olisi Liu Tshung jättänyt tämän maailman, ellei samassa silmänräpäyksessä olisi tapahtunut jotakin odottamatonta.
Yhtäkkiä jyrähti nimittäin voimakas mörähuuto ukkosena puitten takaa ja suuri rautainen sauva pisti esiin kohti kohotettua käsivartta lennättäen siitä aseen korkealle ylös ilmaan. Sitten syöksyi tanakka munkkipukuinen mies päin vartioita huutaen:
— Kyllä minä kuulin, mitä te sanoitte, roistot!
Kun Liu Tshung nosti päänsä, hän tunsi tuon miehen Lo Syvähengeksi ja huusi hilliten:
— Odottakaa! Kuulkaa, mitä sanon!
Syvähenki laski sauvansa maahan, mutta nuo kaksi vartiaa seisoivat kuin salaman lyöminä paikallaan, kun Liu Tshung jatkoi:
— Nämä molemmat miehet eivät ole syyllisiä. He toimivat kenraali Kon käskyn mukaisesti. Jos te heidät tapatte, niin teette väärin.