Syvähenki veti miekkansa esiin ja katkaisi sillä köydet, joilla Liu Tshung oli sidottu, mursi sitten hänen »rautakauluksensa» auki ja viskasi sen pois alkaen kertoa:
— Kun minä viimeksi olin teistä eronnut, minä pian sen jälkeen sain surukseni kuulla, että onnettomuus oli teitä kohdannut. Mutta minulla ei ollut tilaisuutta auttaa teitä. Kun sitten olin saanut kuulla teidän karkotustuomiostanne Tsang Tshouhun, riensin oikeuteen saadakseni tarkemman tiedon kohtalostanne; minulle sanottiin, että te olette paraikaa vankeudessa. Sitten sain vihiä, milloin teidät lähetettiin vartioituna karkotuspaikkaanne, mutta kun pelkäsin, että nuo vartiat voisivat tehdä teille matkalla pahaa, päätin salaa seurata jälessänne. Minä kuulin kyllä, että nämä lurjukset kiusasivat teitä viimeisessä yöpaikassanne ja aioin jo ryntää sisään tappaakseni nämä roistomaiset kiusaajanne, mutta toiset varottivat minua siitä sanoen sillä sellaisessa paikassa vain pilaavan asian. Ja niin päätin seurata pitemmälle. Lahdin tänään jo teitä varemmin liikkeelle ja pysähdyin tähän vuoristoon vakuutettuna, että minä täällä vihdoinkin surmaan molemmat pahanilkiset vartianne. He olivat juuri aikeessa murhata teidät! Parasta on, että käännän heidän julman aikeensa heidän itsensä surmaksi!
— Ei, ei! Tyytykää siihen, että olette pelastanut minut, älkääkä pidelkö pahoin näitä miehiä!
— Kuulkaa, te kaksi raukkaa! — sanoi Syvähenki lujasti. — Jollei tämä ystäväni nyt puolustaisi teitä, niin kautta kunniani, minä survoisin teidät palasiksi. Ainoastaan hänen tähtensä minä suostun siihen, että te saatte palata täältä hengissä.
Lo Syvähenki kohotti sauvansa ja komensi:
— Auttakaa ystävääni, jotta hän voisi seurata minua!
Vartiat tunsivat, että heidän oli kiittäminen Liu Tshungia elämästään, astuivat kuuliaisesti hänen luokseen ja alkoivat kantaa häntä samaa tietä pitkin eteenpäin Lo Syvähengen astellessa heidän edellään sauva kädessä.
Näin kulkivat he noin neljä penikulmaa ja saapuivat tien varrella sijaitsevaan majataloon. Astuivat sisään, kävivät levähtämään ja tilasivat ruokaa ja juomaa; Liu Tshungille Syvähenki käski valmistamaan erikoisen hyvän aterian ja komensi vartiat häntä palvelemaan.
Heidän siinä syötyään ja juotuaan ja hyvän tuulen päästyä vähitellen valtaan vartiat vihdoin uskalsivat kysyä, minkä luostarin miehiä Syvähenki oli. Tämä nauroi ja virkkoi: …
— Mitä se teille kuuluu, roistot, missä minä asun? Vai kysyttekö siksi, että voisitte kertoa kenraali Kolle? Mutta hän ei mahda minulle mitään. Toiset pelätkööt häntä, minä en ainakaan. Jos minä sen paholaisen tapaisin, niin kyllä selkänsä pehmittäisin!